Rovaniemen kirkonkellot soivat usein, mutta kuuluvat harvoin. Esimerkiksi keskiviikkona veteraanien kirkkopyhän kutsukellojen ääni ei kuulunut edes viereisen seurakuntakeskuksen sisätiloihin.
"Tuolla tornissa olevat ritilät saa auki, mutta niitä pidetään usein kiinni, koska jotkut pitävät kellojensoittoa häiritsevänä. Tässä lähellähän on paljon asutustakin", seurakunnan viestintäpäällikkö Harriet Urponen kertoo.
Melutehoa kelloissa riittää, onhan niiden tarkoitus kuulua halki kaupungin. Jos kaikki luukut ovat auki, kellojen soitto kuuluu hyvällä säällä pitkälle jokivarsiin, Ounasvaaran laidalle ja Korkalovaaran asuinalueen reunalle.
Kirkontorniin mennään vain, jos sinne on asiaa, toteaa Rovaniemen seurakunnan kiinteistöpäällikkö Kalle Kenttälä tiukasti. Rakenteeltaan torni on kaikkea muuta kuin vierailijoille suunniteltu eikä siellä auta olla kellojen soiton aikaan.
Kuulovaurion saa kerrasta, vakuuttaa seurakunnan turvallisuuspäällikkö Pentti Puuronen . Hän kurkistaa ikkunatasanteen lattialuukusta ja varoittaa tornissa tunnelmoivaa toimittajakaksikkoa kellojen soitosta.
Ai, nyt alkaa kellojen soitto, kuinka jännää!
Väärinkäsitys oikenee nopeasti. Puuronen on hengästynyt, sillä on hän on kavunnut tornin pitkät portaat ylös kiireen vilkkaa.
"Ei kun teidän pitää lähteä pois täältä kiireesti. Ette te tänne voi jäädä!"
Alas on kiire, mutta puiset portaat eivät vilise jalkojen alla. Tällä matkalla ei auta hötkyillä. Vaikka alaspäin mennessä on vaikea eksyä, tornin hämärässä puurakenteet ovat paikoin melko sokkeloisia. Kolmannella tasanteella viestintäpäällikkö Harriet Urponen arpoo hetken, mistä kohdasta pitikään mennä.
Perässä tuleva Puuronen on tarkkana.
"Älä siitä mene! Se on varapalo-ovi!"
Kellotornilla on korkeutta 54 metriä, mutta vierailijoille korkein kohta on hieman alempana oleva ikkunatasanne. Siitä ylöspäin menee vielä kapeat tikasmaiset portaat. Niitä pitkin pääsee tornin huipulla loistavan ristin sähkökytkentöjen äärelle.
Ikkunatasanteen alapuolella ovat soittokellot. Tornin ulkopuolelta kellojen paikan tunnistaa lautasäleiköistä. Niitä voidaan avata ja sulkea kuin sälekaihtimia sen mukaan, kuinka voimakkaina kellojen äänen halutaan kuuluvan.
Tornissa on kolme kelloa, jotka nostettiin paikoilleen keväällä 1950. Työnsä tehnyt vinssi vaijereineen lojuu kellojen yläpuolella ikkunatasanteella.
Kerrosta alempana ovat tornin kellotaulut. Niiden viisarien vauhti vaihtelee, ja moni kirkon ohi kulkenut onkin luullut olevansa myöhässä sieltä, minne on matkalla. Kiinteistöpäällikkö Kalle Kenttälän mukaan osa aikaerosta johtuu siitä, että korkealla olevia kelloja katsotaan milloin mistäkin kulmasta. Osaltaan kyse on siitä, ettei vanhaa koneistoa auta ruuvata liian tiukalle.
"Hammasrattaissa pitää olla vähän klappia, että se pysyy toiminnassa."
Koska kello edistää, noin kerran kuukaudessa viisarit pysäytetään muutamaksi minuutiksi. Etuajassa ollaan Kenttälän mukaan usein myös silloin, kun jättimäinen minuuttiviisari lähtee uudelle kierrokselle.
"Ylöspäin mennessä ne ovat niinkin ajassa, mutta jos kello on esimerkiksi vartin yli, niin se pistää vähän edelle", Kenttälä selittää.
Kellojen viestit
Kirkonkellot olivat muinoin tärkeä viestintäväline.
Päivittäin klo 11–12 soitetaan sanomakelloja kuolleiden seurakuntalaisten muistoksi. Kukin soittosarja kertoo vainajan sukupuolen ja iän.
Lauantaisin klo 18 soitetaan ehtookellot ja sunnuntaiaamuna klo 9 huomenkellot.
Sunnuntaina klo 9.30 kellot soivat kertoakseen, että pappi on tullut kirkkoon. Kellot soivat myös klo 10 alkavan jumalanpalveluksen alussa ja lopussa.
Saattokellot soivat hautajaisissa, kun arkku tuodaan ulos kirkosta.
Juhlasoitto voidaan soittaa esim. häissä. Valittavana on eri sävelmiä.
Suntio soittaa kelloja sähköisen ohjaustaulun avulla.
Kun Rovaniemen kirkon arkkitehtikilpailun tuloksia perattiin 1940-luvulla, seurakunnan toive oli, että "kirkko näyttäisi kirkolta". Kirkkovaltuusto ei kelpuuttanut kilpailutöitä, vaan halusi yhdistellä niitä.
Lopulta kävikin niin, että arkkitehti Bertel Liljequist piirsi kirkon milteipä seurakunnan toiveiden mukaan. Suunnittelukilpailu uusittiin, ja vaikka Liljequistin työ ei voittanutkaan, seurakunta valitsi sen.
Kilpailukuvio ja vaatimukset "perinteisestä kirkosta" närkästyttivät rakennustaiteen ammattilaiset, ja arkkitehtikilpailua kritisoitiin muun muassa Arkkitehti-lehdessä. Kilpailuohjelmassa seurakunta ohjasi suunnittelua muun muassa toivomalla kellotornia ja siihen joka sivustalle kellotauluja. Seurakunnan puolelta tuli myös esitys korottaa tornia puolenkymmentä metriä, jotta siitä tulisi sirolinjaisempi.
Kirkon pohja edustaa Pohjanmaalla 1600-luvulla suosittua päätytornillista pitkäkirkkoa, joka on itä–länsi-suunnassa. Perinteisesti torni on kirkon länsipäässä, mutta Rovaniemellä se sijoitettiin itäpäätyyn, jotta sisäänkäynti avautuisi kohti rannassa ollutta asutusta.
Tornin päässä on maapallo ja sen päällä risti, jotka molemmat on käsitelty lehtikullalla. Ristissä on punainen neon-valo. Sen syntytarina on osin arvoitus.
Rovaniemen kirkko valmistui vuonna 1950. Edellinen kirkko torneineen tuhoutui Lapin sodassa vuonna 1944.
