”Hihii, löysin sinulle sopivan joululahjan!”
On perin mukavaa, kun parempi puolisko tuntee Ahman sen verran hyvin, että tajuaa ostaa jotain sopivaa eikä viimeisen minuutin paniikkiostosta.
Tai no, varmasti se Ilkka Remeksen uusin tulisi luettua, jos sellainen sieltä tulisi. Tuntuisi vaan viisikymppiseltä, ja kolmenkympin kriisikin on vasta päällä.
Vähemmän mukavaa on, että ilmoitus sopivan joululahjan löytymisestä tuli lokakuussa. Siis siinä kuussa, kun tekee mieli äristä ensimmäisille joulusuklaapaketeille ja korvat vuotavat hieman verta joka kerta, kun Rinteenkulman supermarketissa kuuluu joululaulu. Sydän meinaa pakahtua, muttei joulun taian tähden. Vesisateen ja pimeyden keskellä yrittää vaan selviytyä seuraavasta työpäivästä.
Ei ollut siinä kohtaa paljoa joululahjat mielessä, että mitä ostaisi sille lokakuiselle jouluintoilijalle. Tai perheelle. Yhteensä neljä lahjaa.
Eikä ollut marraskuussakaan ideoita. Eikä joulukuun alussa. Eikä puolivälissä. Eikä kyllä vielä jouluviikon kynnykselläkään, vaikka intoilija on ilmoittanut löytäneensä toisenkin lahjan.
Lisää vettä myllyyn reilua viikko ennen joulua: Kuusikymppinen isä soittaa kolmekymppiselle lapselleen, että mitä tämä haluaa joululahjaksi. Kieltämättä hellyttävä asetelma.No en minä tiedä. Töitä. Maailmanrauhaa. Aggressiivisen verosuunnittelun loppumista Suomesta sekä sosiaaliturvan yksinkertaistamista.
”Keksi jotain. Joku kirja vaikka." Sama toive joka vuosi.
Toivon mielessäni, ettei sieltäkään tule Remestä. Tuskin tulee. Tulee varmaan joku tietokirja, jonka vannon lahjapaketin avatessani lukevani, mutta ahdistun joka kerta kun sitä kirjahyllyssäni katson seuraavan vuoden ajan. Pahinta on, että satojen kilometrien päässä asuva isä on onnistunut valitsemaan aina mielenkiintoisen kirjan.
Haluaisin keksiä omille läheisille jotain järkevää todella pienellä budjetilla, antamalla sen vielä yllätyksenä niin, että heidän ei ole tarvinnut sitä suoraan toivoa. Voinko vain ilmoittaa, että saatte joululahjanne sitten, kun olen keksinyt jotain fiksua, mutta menee todennäköisesti tammikuun puolelle?
Kai sitä voisi ostaa nimettyjä vuohia ja koulukirjoja kehitysmaihin.
Tai osallistua Rovaniemen vähävaraisten perheiden ruoka- ja lahja-apuun. Että sori vaan, en ehtinyt ostamaan lahjoja niin kävin jakamassa ruoka-apua niille, joista yhteiskunta ei muutoin huolehdi ja lahjabudjettikin meni sinne.
Uudessa Rovaniemessä julkaistussa artikkelissa todettiin pelkästään Hope ry:n piirissä olevan 230 vähävaraista lasta. Siihen päälle vielä muut yksityiset keräykset ja kirkon diakoniatyö. Tyhmempikin tajuaa, että hätä on kova ja vapaaehtoisten on pakko astua esiin. Se on hienoa.
Toivottavasti ihmiset muistavat, että hätä jatkuu joulun jälkeenkin. Ja toivottavasti päättäjät muistavat, että ihmiset paikkaavat vain heidän virheitään, eivät korvaa valtion sosiaaliturvaa. Vapaaehtoisuuteen ei voi rakentaa edes taloyhtiön talkoita, sosiaalipolitiikasta puhumattakaan.
Noita asioita toivoisin, mutta kyllä minä Remeksenkin lukisin.
Vaikeasti jäljitettävä Ounasvaaran Ahma tarkkailee kaupungin ja maailman asioita mäkihyppytornien kupeesta, mutta metsän puolelta.