Sitä on kasvanut ajattelemaan elävänsä kunnon sivistysvaltiossa. Olisikin helppo kuvitella, että sadassa aikuisuuden vuodessa sitä keräisi aika paljon viisautta itseensä.
Siitä on ollut jopa ylpeä, kun opiskelu on ollut mahdollista kaikille varallisuudesta riippumatta ja vähäosaisista on pidetty huolta.
Jossain vaiheessa sitä on tajunnut Suomen pudonneen puusta.
Kun maailmalla pyritään avaamaan yritysten omistustietoja, ajetaan Suomessa omistusten piilottelua helpottava hallintarekisteri väittämällä Euroopan unionin sitä vaatineen. Ei vaatinut, mutta läpi ajettiin.
Kun taloustieteen Nobelisti varoittelee kiky-leikkausten olevan huono asia Suomen taloudelle ja tuhoavan nuorten tulevaisuudenkuvan, ajetaan sekin uudistus läpi. Ei auttanut, vaikka asiantuntijat sanoivat, että verohelpotusten jälkeen valtio jää vain miinukselle.
Kun tieteellisesti osoitetaan, että ihminen omaksuu paremmin tietoa lukiessaan sen paperilta kuin sähköiseltä näytöltä, ajetaan silti oppimateriaalien digitalisoimista kiihko silmissä.
Tutulta kotitaloudenopettajalta kysyttiin työpaikan pöhinäpalaverissa, kuinka digiloikka saataisiin ulottumaan myös opetuskeittiöön. Digitaaliset perunat tuskin voivat palaa pohjaan.
Tiedon asioista on tullut uskon asioita. Toisaalta, vaatii mielettömän kovaa uskoa asioihin, että sanoo kehittävänsä koulutusta leikkaamalla siitä satoja miljoonia. Pöhinällä vain eteenpäin.
Kun maailmalla mietitään, kuinka hiilinieluja voitaisiin kasvattaa mahdollisimman pian, koska tilanne ilmastonmuutoksen suhteen on akuutti, valitetaan Suomessa epäreilusta direktiivistä. Emme saa kaataa metsiä niin paljon kuin haluaisimme.
Jos ylipäätään jotain täällä tehdäänkin yhteisen edun nimissä, niin ei enempää kuin on ihan pakko, ja sekin vain oma etu mielessä. Kun suurten ikäluokkien edustajien edustajia on suhteessa eniten, niin se on sitten heidän etunsa mitä ajetaan. Eikä se ilmastonmuutos ehdi heitä edes vaivaamaan.
Suuret ikäluokat rakensivat itselleen kattavat eläkejärjestelmät, nauttivat elintasosta ja hyvinvointivaltiosta sekä nyt ajavat kaiken alas, koska uudistuksia ei ole tehty tarpeeksi rohkeasti. Siis he eivät tehneet niitä, ja nyt me nuoremmat maksamme siitä.
Kuinka härskiltä tuo kuulostaakaan vielä nykyisten hallituspuolueiden suusta, kun Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien pääministerinä kokoomuslainen tai keskustalainen poliitikko?
Vähintään sitä haluaisi uskoa, että täällä pohjoisessa olisi vielä järkeä jäljellä.
No, sen sijaan väännetään kättä, onko oikein vastustaa kaupunkiin havittelevaa juutalaisvastaisista kirjoituksista tuomittua ja natsikytköksissä ryvettynyttä kauppiasta, jolla on vielä suuri vastuu rokotevastaisuuden noususta.
Siinä Suomessa, jossa minä uskoin kasvaneeni, ei pitäisi hyssytellä äärioikeistolaisen propagandan edistäjää. Ei vaikka siitä saisikin muutaman työpaikan.
Siinä Suomessa, jossa olen tajunnut eläväni, presidenttiehdokas uskoo kirkkain silmin, ettei ihmisellä ja apinalla olisi yhteisiä esi-isiä.
Meidän satavuotias on tätä parempi, onhan?
Vaikeasti jäljitettävä Ounasvaaran Ahma tarkkailee kaupungin ja maailman asioita mäkihyppytornien kupeesta, mutta metsän puolelta.