Sanotaan, että ihminen turtuu ympäristöönsä ajan myötä. Mitä, jos käykin päinvastaisesti?
Että jos tuntuukin kotikaupunkia ajatellessa samantyyppistä kutinaa mahanpohjassa kuin silloin, kun tajuaa ihastuneensa jälleen vanhaan kumppaniinsa?
Ehkä siitä tunteesta kannattaa nauttia. Kohta on taas jäänyt pyykit itseltä pesemättä, ja nukkuessa toinen ensin varastaa molemmat peitot valittaen aamulla, kuinka oli taas kuuma nukkua.
Lohdutuksesi keittämäsi aamukahvikin on liian vahvaa tai laihaa tai kylmää tai kuumaa ja kauramaitoa on liikaa tai liian sopivasti. Kannattaa siis nauttia niistä hyvistä hetkistä. Niin kaupunkinsa kuin läheistensäkin parissa.
Kun joskus olen jo puolisolle ilmoittanut hänestä pitäväni, niin kannattaa tämä palstatila käyttää Rovaniemen kehumiseen.
Ja milloin Rovaniemi on valittanut nukkuneensa huonosti tai liian vahvasta kahvista? Niinpä.
On vaikea tiivistää, miksi Rovaniemi on mitä on, tai edes asettaa mittareita sille, miksi kaupunki tuntuu omalta. Yritetään silti.
Opiskelin viitisen vuotta Etelä-Suomessa. Kaupungissa pelattiin pääsarjassa niin jalkapalloa kuin jääkiekkoakin. Ei kiinnostanut seurat tippaakaan vuosien jälkeenkään.
Vietin ensimmäisen kesän Rovaniemellä viisi vuotta sitten enkä ole sen jälkeen jättänyt kertaakaan Rovaniemen Palloseuran kotiottelua väliin ilman todella hyvää syytä. Kesäkuun viimassakin sinivalkoinen kaulahuivi kiristyy vain vähän tiukemmalle. Se vaan tuntuu oikealta.
Suosikkiravintolaan kävellessä tarjoilija moikkaa jo ovelta ilman pienintäkään tekohymyn hiventä. Ei sellaista jaksaisi.
Tilausta ladellessa voi puhua samalla vaikka edellisen päivän jalkapallo-ottelusta. Joskus on saanut jälkkärin kaupan päälle. Se tuntuu paremmalta kanta-asiakasedulta kuin kolme plussapistettä.
Paikallinen ravintoloitsija ilmoitti legendaarisen Tivolin tekevän paluun. Ainakin oma sosiaalinen media täyttyi innostuksesta, vaikkei vanhasta Tivolin rakennuksesta ole jäljellä kuin valokuvia. Silti ajatus tuntuu Tivolilta.
Toki Rovaniemellä ei tunnesiteitä ole kannattanut säilyttää vanhoihin rakennuksiin ennenkään. Sanotaan vaikka reiluun 70 vuoteen.
Rovaniemi on opettanut, että kannattaa tehdä aina sitä mistä tykkää, ei sitä missä on hyvä. Ne ovat usein eri asioita.
Täällä asioiden tekemiseen on aina tuntunut olevan vapaus, ja se on antanut arallekin ihmiselle rohkeutta kokeilla ja opetella asioita, joissa ei ole ikinä loistanut. Tuntuu vapauttavalta, kun tehdään vaan.
Täällä maalaisjärjellä on vielä jalansijansa, asiat tapahtuvat vaikkei niistä tehdä hirveää numeroa ja apua saa pyytämällä ilman auttajan valituksia siitä, kuinka ulkona on hieman outo sää ja soijamaidon litrahinta on nousussa niin nyt ei pysty.
Ehkä kesän suosikkihetki on ollut, kun Santa Clausin vajaalukuisen junioreiden harjoitusporukan valmentaja tuli yllyttämään höntsäporukkamme peliin heitä vastaan. Se tosin tuntui hirveältä ainakin keuhkoissa.
Missä muualla muka olisi tällaista?
Ounasvaaran ahma on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, joka tarkkailee kaupungin ja maailman asioita mäkihyppytornien kupeesta, mutta metsän puolelta.