Naapurin Artolla (nimi muutettu) on kioskilta haettuna pussillinen irtokarkkeja. Me muut ala-astelaiset seuraamme kateellisina vierestä ja kinuamme välillä armonpaloja viettäessämme aikaa leikkipuistossa.
Arto ottaa Oukkidoukin muovipussista ja nostaa sen ilmaan päänsä yläpuolelle käsi ojossa.
"Kuka haluaaaa…"
"Minäminäminäminäminäminä!", huudamme ryhmässä rynniessämme kohti kaikkivoipaa almujen antajaa.
"…olla apinaaaaa?"
Yleisö hiljenee ja esirippu laskeutuu. Vanha vitsi toimi jälleen kerran. Vaikeahan tuohon on mitään ovelaa keksiä takaisin.
Sai karkkia tai ei, tärkeää oli, että päästä löytyi jääkiekkoliiga NHL:n joukkueiden aito lippis.
Mikä tahansa siihen ei kelvannut, vaikka päässä olisi ollut Winnipeg Jetsiä tai Chicago Blackhawksia. Kahdeksan tikkiraitaa lipassa ja mahdollisesti myös päälaen napin sisäpinta piti olla metallinen. Muussa tapauksessa ei hyvä heilunut.
Tällaiset asiat vain tiedettiin, ei niihin tarvittu mitään lähteitä. Ne olivat yhtä varmoja tosiasioita kuin nykypäivänä Kemin kamaluus kaupunkina tai Steven Polackin ylivertaisuus RoPSin puolustuslinjassa kymmenisen vuoden ajan.
Kriittisellä silmällä tarkkailtuna, totuuspohja NHL-lippisten aitouden suhteen oli jotakuinkin samalla tasolla kuin seuraavat täysin keskityt väitteet: Lukua yksitoista ei esiinny luonnossa, ja omenamehu saattaa aiheuttaa kissoille impotenssia.
Ihan vakuuttavan kuuloisia toki.
Kuulostaa jälkikäteen melko vaikealta elämältä, vaikkei karhut jahdanneetkaan koulumatkoilla ja sudet aukoneet päätään yksinäiselle reppu selässä hiihtäjälle.
Eivät ne vaikeudet tosin näihin jääneet. Usein joutui myös vastailemaan kysymyksiin omasta seksuaalisuudestaan tai ihmisyydestään.
"Ootko homo?" "No en." "Ai et oo homo sapiens! Haha, Ahma on apina!"
Valitettavasti tiedustelijalla oli aina toinenkin vaihtoehto edetä hassunhauskassa vitsissä.
"Ootko homo?" "No homo sap…" "Ahma on homo!"
Hulvatonta.
Ennen murrosikää seksuaalisuus oli kaikkinensa hyvin hämmentävä asia. Etenkin se, oliko noloa olla homo vai kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta.
Eräs klassikko oli, että ainakin pojille laskettiin selän takaa salaa tyttöystävien määrää viemällä etu- ja keskisormi pahaa-aavistamattoman uhrin takaraivon taa ja laskemalla äänettömästi niin kauan kunnes Ahma huomaa asian. Niin monta tyttöystävää kohteella oli. Muista se oli kauhean hauskaa, kohteesta kamalan noloa.
Ei ole muuten nykyään noin helppoa.
Kuulostaako edes etäisesti tutulta? Ehkä. Tai sitten mieleen tulee jotain muuta yhtä hauskaa.
Ahma kuitenkin kasvoi Etelä-Suomessa, mutta todistettavasti samat faktat ja tavat ovat kiertäneet vuosikausia ympäri Suomen eri ikäryhmillä.
Jännittävää tuollaisten faktojen ja tapojen leviäminen vuosikaudesta toiseen. Nykyään faktojen tarkistaminen olisi niin helppoa yhdellä älylaitteella. Toisaalta sitä taskussa olevaa, jolla pääsee käsiksi kaikkeen maailman oleelliseen tietoon, käyttää tällaisten asioiden googletteluun ja koiravideoiden katseluun.