Tammikuisena sunnuntaiaamuna Karungin kirkossa odotti melkoinen yllätys: kirkon lämmitysjärjestelmä oli pettänyt juuri, kun Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon pitämän messun piti alkaa.
– Edellisiltana oli vielä yhdeksäntoista astetta lämmintä, aamulla enää viisi, Tornion vt. kirkkoherra Hannu Ojalehto kertoo.
Ojalehto ja piispa Keskitalo päättivät kuitenkin kääntää tilanteen voimavaroiksi. Kaikki virret veisattiin seisaallaan, jotta niiden aikana saattoi samalla hieman verrytellä. Kylmyydestä huolimatta kirkko täyttyi miltei ääriään myöten ja tunnelma oli lämmin, kun kyläläiset saapuivat kuuntelemaan kylän oman pojan saarnaa.
Piispa Jukka Keskitalolle päivässä oli kotiinpaluun tuntua. Karungin Aapajoen kylässä syntynyt piispa olikin messun jälkeisessä kahvitilaisuudessa haluttua juttuseuraa. Hihasta kävi nykäisemässä niin vanhaa koulukaveria kuin opettajaakin.
Keskitalolle itselleen paluu kotikylälle piispan roolissa merkitsi eräänlaista ympyrän sulkeutumista.
– Juuret ovat syvällä tämän alueen maassa. Tämä on ensimmäinen kokemukseni kirkosta ja jumalanpalveluksesta, täällä olen käynyt rippikoulun ja täällä on vietetty suvussa monet häät ja hautajaiset.
Viime marraskuussa piispaksi vihitylle Keskitalolle piispan tehtävä tarkoittaa paluuta juurille myös muutoin kuin maantieteellisesti. Viimeisin työtehtävä ennen piispaksi vihkimistä oli kirkkohallituksen kansliapäällikön virka eli eräänlainen kirkon hallintojohtajan työ Helsingissä.
– Nyt olen saanut palata hengelliseen työhön, lähemmäksi kirkon perustehtävää, lähemmäksi ydintä.
Keskitalo kertoi yllättyneensä sunnuntaina liikkeellä olleesta väkimäärästä. Kirkossa oli vt. kirkkoherra Ojalehdon mukaan ollut noin 350 henkeä ja messua seuranneille kahveillekin kävijöitä saapui reipas 200. Keskitalo kertasi kahveilla kylällä tapahtuneita muutoksia.
– Väki on vähentynyt, muuttanut sivukylistä Karungin kirkonkylälle ja Tornioonkin. Koululaisena kylien taloista useimmissa oli lehmiä ja toimiva maatila, nyt lehmiä on enää yhdessä.
Piispa pohdiskeli, että seurakunnilla on iso merkitys kylien elävinä pitämisessä. Väen vähentyessä yhteisön merkitys kasvaa.
– On tärkeää, että pidämme toisistamme huolta ja kysymme, mitä kuuluu. Se on sitä arkista huolenpitoa, arjen diakoniaa.