Lapin Lukon Otto Malinen on valittu ensi vuoden alle 23-vuotiaiden MM-painien tehostamisryhmään. Suomen Painiliitto nimesi 25 urheilijan ryhmän, jonka tavoitteena ovat 23.–29. lokakuuta Tampereella käytävät kyseisen ikäluokan MM-kilpailut.
Malinen voitti toukokuussa Porvoossa kreikkalais-roomalaisen painin sarjan 77 kiloa miesten Suomen mestaruuden. Hän muutti neljä vuotta sitten laadukkaiden harjoitusolosuhteiden perässä Kuortaneelle ja aloitti lokakuussa asepalveluksen puolustusvoimain urheilukoulussa Helsingissä.
Tehostamisryhmän ensimmäinen kokoontuminen pidetään keskiviikkona Tampereella, jolloin painijat pääsevät tutustumaan muun muassa kisapaikkana toimivaan Hakametsän jäähalliin.