Kesäkuun kahdeksas päivä vuonna 1938 syntyi Alatornion Laivajärven kylässä Antti ja Aune Ylipekkalan perheeseen yhdeksäs lapsi. Isä oli palannut muutamaa päivää ennen Petsamosta, jossa hän oli ansainnut hyvin poliisin tehtävässä. Hän toi lapsille kompiaisia eli makeisia, mikä oli tuohon aikaan hyvin harvinaista. Pojan syntymä alkoi näin vanhemmille sisaruksille ja muillekin hyvissä merkeissä. Vuoden päästä syksyllä syntyi vielä kymmenes lapsi. Isä lähti talvisotaan ja kuoli vihollisen ampumana.
Kymmenestä sotaorvosta toiseksi nuorimman otti kylän opettaja kasvattipojakseen kuten oli isälle luvannut. Kaksi vanhinta olivat rintamalla ja vanhin aivan loppuun asti nostamassa lippua Lapin sodan päättyessä kolmen valtakunnan rajapyykillä Kilpisjärvellä. Kolmanneksi nuorimman pojan otti adoptiolapsekseen isän upseeriesimies. Tämä poika eli elämänsä Yhdysvalloissa. Vain kaksi sotaorvoista löysi työn kotiseudulta. Kuusi lähti Ruotsiin.
Toiseksi nuorin oli kolmevuotias, kun hänet tapasi kuusi vuotta vanhempi, myöhemmin elinikäinen ystävä. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin hän kertoi tuossa tapaamisessa säälineensä pikkupoikaa, jota lottapukuinen kasvattitäti komensi. Mielessään tuo ystävä ajatteli, että mikähän tuosta pojasta tulee. Tuli Alatornion kirkkoherra, vastasin hänelle. Olin Alatornion pitkäaikaisin kirkkoherra – 25 vuotta – noin viiteensataan vuoteen.
Kaksivuotiaasta asuin Oulussa. Valmistuin ylioppilaaksi ja kävin lukioaikana kahtena kesänä Hellälän uitossa töissä. Helsingissä opiskelin kuusi vuotta käytyäni välillä Vaasan jääkäreissä ja varusmiespappina.
Helsingistä löytyi puoliso Ylitornion opiston kristillisillä talvipäivillä käydessämme. Helsingissä oli kotimme Kalliossa. Valmistuttuani lähdimme tietämättä minne olimme saapuva kuten uskonisä Aabraham aikoinaan. Saavuimme Kemijärvelle kolmeksi vuodeksi. Sieltä elämän matka jatkui Alatorniolle, jossa olemme asuneet lähes viisi vuosikymmentä.
Alatornion pappina olin 33 vuotta ja eläkkeellä jo 17 vuotta. 1960 –luvun lopulla syntyi perheeseemme viiden vuoden aikana neljä lasta: vanhin on Aune ja toimii eläinlääkärinä Ruotsissa Taalainmaalla asuen Falunin kaupungin lähellä maaseudulla, Antti on opettajana Oulussa, Heikk i Helsingissä talouselämän palveluksessa ja Martti upseerina Kirkkonummella Upinniemessä. Puolisoni Liisa toimi sairaanhoitajana lyhyitä jaksoja A-klinikalla ja terveyskeskuksessa sekä pitempään kotisairaanhoidossa. Puolisoni omaishoitajana olen ollut viime vuodet. Nykyisin hän on hoitokodissa, jossa käyn päivittäin.
Sivutoimisena opettajana toimin jo Kemijärvellä ja kymmenisen vuotta Arpelassa. Näinä aikoina suunnittelin opintojen jatkamista. Käytännön seurakuntatyö, kirkon pyhät toimitukset ja kotitilaisuudet tulivat tärkeimmiksi. Kirkko koulutti vuosittain kirkkoherraa kursseilla ja omassa seurakunnassa. 1960 jouduin eroon lestadiolaisuudessa rauhanyhdistyksestä. Toimin pappien veljespiirin sihteerinä: kokoonnuimme vuosittain eri puolilla maatamme. Noin 25 vuoden ajan toimitin hengellistä Elämän Sana lehteä ja kävin muutaman kerran vuodessa laajalla alueella seurapuhujana.
Harrastuksista historia ja yhteiskunnalliset asiat sekä kirjallisuus ovat etualalla. On kiehtovaa paneutua vanhan Alatornion eli Tornion lähes tuhatvuotiseen ja syntymäkyläni lähes kaksituhatta vuotta jatkuneeseen elämään. Kouluaikainen kirjallisuuskerhomme kokoontuu edelleen vuosittain. Päivittäinen luonnon tarkkailu varsinkin keväisin on mieltä kiehtovaa.
Lähetystyö on seurakuntatyössä tärkeää: kutsunkin viettämään syntymäpäivänäni seuroja lähetyksen merkeissä perjantaina 8.6. kello 13 alkaen Parasniemen kirkkoherran pappilassa entisessä kodissamme.