Itkin sen automatkan. Yritin pidätellä. Turhaan. Naurua pulpunnut, hyväntuulisesta tarinoinnista täyttynyt ilta Torniossa oli sujahtanut siivillä.
Viereeni oli sattunut istumaan tyylikäs ja sydämellinen rouva Väylän varresta. Emme olleet koskaan tavanneet, mutta löysimme yhteisen asian heti. Hän oli työskennellyt kirjastonhoitajana, kuten kummitätini.
Hän muistutti kummiani muutenkin: kantoi kauniita vaatteitaan ryhdikkäästi, luetun kirjallisuuden määrä kuului puheesta, harrasti paljon ja intohimoisesti etenkin kulttuuria.