"Omaa on­nel­li­suut­ta var­jos­taa se, jos muilla menee huo­nos­ti" – Heli Luok­ka­la-Ne­va­lai­sel­ta neljäs ru­no­kir­ja.

Heli Luokkala-Nevalainen työstää runojaan pitkään. Neljäs teos julkaistaan ensi viikolla.

Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Taina Nuutinen-Kallio

Ihmisten välisiä eroja ja eroavaisuuksia, heidän irtiottoja toisista, itsestä tai yhteiskunnasta, omien vahvuuksien löytämistä.

Heli Luokkala-Nevalaisen neljännessä Punainen maailmanpyörä -nimisessä runoteoksessa on monta teemaa.

– Teoksessa käydään elämää läpi neljän eri ryhmän kautta läpi elämän erilaisia tapahtumia "punaisessa maailmanpyörässä". Siinä matkustaa tähtilapsi, merivedellä silitettyjä runosuita, tähtikarttojen alla vaeltavia lasitakkisia ja auringonlapsia.

– Teoksessa käsitellään haparoivia ja itseään etsiviä ihmisiä. Kirjan loppupuolella on kuitenkin auringonlapsia, jotka tyytyvät elämään niiden vastausten kanssa, joita he ovat löytäneet ja oivaltaneet. He ovat rauhoittuneet elämässään, Luokkala-Nevalainen kuvaa.

Hän tunnistaa itsensä jokaisesta kirjan hahmosta.

– Ei ihmisen ajattelu, vanhempanakaan, juutu mihinkään tiettyyn. Kun edellinen pauhu mielessä rauhoittuu, alkaa kohta uusi, hän pohtii.

Hän on huomannut, että sisäiset pauhut ovat iän myötä hieman rauhoittuneet. Enää runoilija ei mieti niin paljon sitä, millainen on ja mitä hän on muiden silmissä.

– Ihanaa, että nämä kysymykset ovat jääneet pois! Minun ei tarvitse enää näiden asioiden kanssa mätsätä. Nyt minulla on koko ajan enemmän ja enemmän auringonlapsi-fiilis. Omaa onnellisuutta varjostaa kuitenkin se, jos muilla menee huonosti. Mietin, että miten ihminen voisi elää hyvin siten, että muillakin olisi hyvä olla.

Heli Luokkala-Nevalainen saa inspiraationsa sisäisestä maailmastaan. Runot syntyvät kaikesta maailmassa tapahtuvasta: omasta elämästä, maailman tapahtumista, kirjoista ja elokuvista.

– Runot on vain pakko kirjoittaa.

Punaisen maailmanpyörän punainen ei Luokkala-Nevalaisen mukaan viittaa politiikkaan.

–Ajattelen sen rakkauden ja veren, eli elämän sykinnän väriksi. Se on yhtä aikaa kauneuden ja kauheuden väri.

Tuoreen teoksen runot ovat olleet työn alla jo useamman vuoden. Hän työstää runoja pitkään.

– Ensin runo saattaa tuntua aivan mahtavalta, mutta kun sen lukee kahden päivän päästä saati sitten vuoden päästä, saatan huomata, että eihän noin voi sanoa. Kyllä ne pitää silloin korjata.

Hän kertoo miettivänsä tarkoin, että runot sopivat teemoiltaan yhteen ja tekeillä olevan kirjan sivuille.

– Haluan että teos on kokonaisuus. Vaikka runot olisivat hyvin kauniita, niin minusta on vaikea lukea runoteoksia, joissa runo alkaa, runo loppuu, eikä kirja ole kokonaisuus, Luokkala-Nevalainen pohtii.

Hyvinä teemallisina kokonaisuuksina Luokkala-Nevalainen pitää esimerkiksi Tommy Tabermannin, Claes Anderssonin, Eeva Kilven ja Sirkka Turkan teoksia.

– Luen jonkin verran runoja. En hirveästi varsinkaan silloin, kun kirjoitan itse. Muuta kirjallisuutta luen kyllä paljon. Olen lukenut kahdenvuotiaasta saakka. Minulla on kiva muisto jäänyt siitä, kun luimme mummuni kanssa paljon ja juttelimme lukemistamme kirjoista.

Heli Luokkala-Nevalaisen runoteos julkaistaan Kemin kirjaston lukusalissa 22.11. kello 17.30 alkaen. Tapahtumassa kirjailija Ritva Kokkola haastattelee Luokkala-Nevalaista ja lukee otteita runokirjasta. Musiikista vastaavat Tiia ja Jarno Tiihonen.