Lastensuojelun ennaltaehkäisevässä työssä pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota aikuisten palveluihin, sanoo kansalaisjärjestö Nuorten ystävien kehitysjohtaja Mikko Oranen.
THL:n tänä vuonna julkaiseman Suomi lasten kasvuympäristönä -raportin mukaan vanhempien taustasta voi hyvin pitkälti päätellä sen, ketkä lapset joutuvat elämänsä aikana sijoitetuiksi.
Sijoitettavaksi joutumista ennustaa, jos vanhemmilla on matala koulutustaso, jos nämä ovat saaneet pitkään toimeentulotukea tai jos näillä on psykiatrinen diagnoosi. Sama vaikutus on myös muutoksilla perhesuhteissa, kuten vanhempien erolla tai kuolemalla.
Alle 13-vuotiaina sijoitetuista lapsista lähes kaikilla täyttyi näistä neljästä kriteeristä vähintään kaksi. Jos kaikki neljä kriteeriä täyttyivät, lapsi joutui käytännössä varmuudella sijoitetuksi.
–Taustan vaikutus on ollut tiedossa, mutta on hätkähdyttävää, miten voimakas korrelaatio on, Oranen sanoo.
THL:n lastenpsykiatrin Jukka Mäkelän mukaan on harhaanjohtavaa väittää, että pieni lapsi kykenisi vain yhteen kiintymyssuhteeseen. Ihmislajin vanhemmuus on yhteisöllistä. Toisin kuin esimerkiksi simpansseilla, joilla poikasta hoitaa vain emo, ihmisillä lasta hoitaa yleensä useita aikuisia. Vanhempien ja isovanhempien lisäksi mukana on esimerkiksi päiväkotien hoitajia ja kerhojen ohjaajia.
Myös esimerkiksi yhteisöissä, joissa koko kylä kasvattaa lasta, lapsi oppii hakeutumaan 4–5 läheisen aikuisen hoiviin.
Mäkelän mukaan ihmislajin sosiaalinen älykkyys juontaa siitä, että yhteisöllisessä vanhemmuudessa lapsen on opittava lukemaan, keihin aikuisiin hän voi luottaa.
Yhteisöllisessä vanhemmuudessa on myös heikkoutensa. Ihminen on tottunut saamaan lapsen hoidossa tukea muilta aikuisilta. Jos hän ei saa sitä, hän saattaa ylikuormittua ja kääntyä lopulta stressin aiheuttajaa eli lastaan vastaan. Tämä selittää Mäkelän mukaan lasten heitteillejättö- ja kaltoinkohtelutapaukset.
–Niillä lajeilla, joissa emo hoitaa poikastaan yksin, ei tutkimusten mukaan esiinny lasten emotionaalista tai fyysistä kaltoinkohtelua. Ihmisillä sitä sen sijaan on esiintynyt kaikissa tunnetuissa kulttuureissa ja historian vaiheissa.
Mäkelän mukaan on tärkeää tiedostaa, että lapsi aiheuttaa vanhemmilleen väistämättä stressiä.
Lapsen ja vanhemman tarpeet ovat erilaisia. Vanhempi voi haluta lasta yli kaiken, ja silti ahdistua, kun tämä saavuttuaan tuntuu vievän kaiken.
–Lasta ei tarvitse aina jaksaa, vaikka on halunnut sen ja rakastaa sitä. Vanhempi saa kaivata muitakin asioita.
Toiset vanhemmat jaksavat lapsiaan paremmin kuin toiset, koska ihmisten kyky sietää stressiä vaihtelee. Osalle vanhemmista avunpyytäminen on helpompaa tai siihen on paremmin mahdollisuuksia.
Vanhempien stressi voi toimia voimavarana, kunhan se on tarpeeksi vähäistä. Silloin se parantaa toimintakykyä ja lisää rohkeutta ja innovatiivisuutta.
Ylivoimainen stressi sen sijaan jäykistää toimintaa. Se vähentää kokemusta omasta elämänhallinnasta ja voi osaltaan vaikuttaa yhtäkkisiin väkivallantekoihin.
Kuormittuneet vanhemmat kaipaavat sekä käytännön apua että kuuntelemista, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.
Käytännön apu voi olla esimerkiksi siivoamista tai ruuanlaittamista. Se voi tarkoittaa myös liikuntajärjestöjen, seurakuntien tai kerhojen tarjoamaa apua: lapsi saa kokea asioita turvallisesti ja aikuisen valvonnassa, ja samalla vanhempien taakka helpottuu. Ääritapauksissa tuki voi tarkoittaa myös esimerkiksi psykiatrista hoitoa tai sijaishoitoa.
–Jos näistä keskustellaan ja sovitaan yhdessä vanhempien kanssa, ne edustavat konkreettista yhteisöllistä vanhemmuutta, Mäkelä sanoo.
Kuuntelemista ihminen taas tarvitsee yhtä paljon kuin simpanssit lajikumppaniensa rapsuttelua. Myötätuntoinen keskustelu helpottaa oloa ja lisää yhteisöllisyyden tunnetta.
Kun tuki puuttuu, vanhempi voi luisua syvälle ahdistukseen. Pahinta on, jos pyytää apua, eikä saa sitä.
–Suomessa on vahva yksin pärjäämisen eetos. Saatetaan sanoa, että eihän sinulla ole kuin yksi tai kaksi lasta. Että on sitä ennenkin pärjätty.
Mäkelä kritisoi myös järjestelmää: vanhemmille tarjotaan helposti vain yhdentyyppistä palvelua. Jos se ei vanhemmalle sovi, sanotaan, että apua ei haluttu ottaa vastaan.
–Avun muotojen pitäisi lähteä siitä, millaista tukea vanhempi tarvitsee, eikä toisinpäin.