Olli Ojanaho teki näyt­tä­vän paluun ras­teil­le

Koko kauden nilkkaansa potenut Olli Ojanaho teki viikonvaihteessa vahvan paluun. Lauantain näyttösprintin seitsemäs sija oli alkusoittoa ja sunnuntaina viestiliigan toinen osuus Helsingin Suunnistajien väreissä osoitti entisen Rovaniemen miehen olevan täydessä iskussa.

Osuuden ylivoimaisesti paras aika ja viestin MM-hopeamiehen Elias Kuukan jättäminen puhtaasti juoksemalla oli hieno osoitus Ojanahon nykykunnosta.

Muutenkin Lapista lähteneet suunnistajat olivat näkyvästi esillä Etelä-Pohjanmaalla, vuoden 2001 Nikkari-Jukolan maastossa käydyssä kilpailussa.

Ylitornion Juho Korpi aloitti mikkeliläisen Navin viestin hienosti juosten vaihtoon viidentenä vain 19 sekuntia kärjen jälkeen. Myös Navin ankkurina juossut Pellon Olli-Markus Taivainen näytti, että hän on edelleen täysillä suomalaissuunnistajien etujoukoissa. Taivainen varmisteli Naville kolmossijaa ja oli silti osuuden kolmanneksi nopein.

Miesten viestin voiton vei nimivahvalla joukkueella Tampereen Pyrintö Anton ja Elias Kuukan sekä Akseli Niemen voimin. Helsingin Suunnistajat joukkueella Arttu Syrjäläinen, Olli Ojanaho ja Veli Kangas oli toinen. Juho Korpi, Topias Ahola ja Olli-Markus Taivainen toivat Navin värit kolmantena maaliin.

Naisten viestin voitti Paimion Rasti ennen Rastikarhujen joukkuetta. Tampereen Pyrintö oli kolmas.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä