Valtio käyttää sähkötukiin yhteensä 680 miljoonaa. Pääosa siitä menee niille, jotka eivät sitä tarvitse. Tuet ovat sitä suurempia, mitä suurempia tulot ja sähkölaskut ovat eli varakkaammilla. Näin toimii neljästä tukimuodosta kolme: sähkön arvonlisäveron tilapäinen prosentuaalinen alennus, verotuksessa myönnettävä sähkövähennys ja eduskunnan käsittelyssä oleva sähkölaskujen hyvitys.
Vain Kelalta haettava sähkötuki kohdistuu pienituloisille. Sitä voivat hakea vain pienituloiset, jotka verojen vähäisyyden vuoksi eivät voi hakea verovähennystä.
Sähköyhtiöiden myönnettäväksi tulevaa hyvityksestä paremmin toimeentulevat voivat hyötyä siten, että tukea kohdistuu myös vapaa-ajanasuntoihin. Näin tapahtuu, kun niissä on eri sähköyhtiö kuin kodissa tai kun sopimus on toisen puolison nimissä.
Tuet eivät huomioi kotitalouksien kokoa. Monilapsinen pienituloinen perhe voi saada tukea vähemmän kuin rikas yksinasuva tai lapseton pariskunta. Valtion rahahana on liian väljästi ja summittaisesti auki. Sen lisäksi, että sähkötukien kohdentuminen on epäonnistunut, on luotu tukimuotojen ja organisaatioiden viidakko ja kondentamatonta päällekkäistä tukea.
Miksi ei ole ajateltu väliaikaista muutosta asumistukilakiin? Kela ratkaisisi tulojen ja asumiskulujen perusteella tuen tarpeen. Tuen saajaksi olisi rekisteröity asumistuen hakija eikä vuokranantaja.
Kelan asumistuki kohdistuisi vain vakituisiin asuntoihin. Tuensaajien ydinjoukosta Kelalla on jo perustiedot. Asumistuen saajissa suurimmat ryhmät ovat työttömät, osa-aikaista työtä tekevät, opiskelijat, lapsiperheet ja eläkeläiset. Tuki kohdistuisi vuokralaisten lisäksi pieni- ja keskituloisille omistusasujille, joita asumistuki jo koskee. Sitä käytettäessä tuen suuruuteen olisi vaikuttanut oikeudenmukaisesti myös huollettavat lapset.
Puolessa vuodessa tarvittavat lain ja ohjelmiston muutokset olisi ehditty tehdä. Nyt ei selvitä vähemmällä työllä.
Kirjoittaja on entinen asianajaja ja asuntovirkamies.