Oi­ka­rai­ses­sa haikea ke­vät­juh­la: Hei hei, oma ky­lä­kou­lu!

Oikaraisen koulu viettää viimeistä työviikkoaan. Koulunjohtaja Kaija Sälevä ja esikoululaisen äiti Heli Lähdesmäki ovat yhtä mieltä siitä, että tämän kauniimpaa koulun paikkaa ei Rovaniemeltä löydy. Vuonna 1949 rakennettu koulu seisoo väljässä maisemassa Kemijoen törmällä.

"Eihän tällaista ole missään. Ja jokikaan ei ole koskaan ollut ongelma", Sälevä kehuu.

Oikaraisen koululla vietetään keskiviikkona sekä koulun 100-vuotisjuhlaa että jäähyväisjuhlaa. Koulun toiminta loppuu, ja oppilaat siirtyvät Koskenkylään.

Heli Lähdesmäen perheessä koulupaikan siirto ei vaikuta arkeen, sillä perhe asuu jo nyt Koskenkylän koulun oppilaaksiottoalueella. Kylää yhdistävän pihapiirin hiljeneminen kuitenkin surettaa.

"Lapset ovat käyneet täällä kansalaisopiston rumpu- ja piano-opetuksessa ja sitten täällä on ollut muun muassa 4H-kerho", Lähdesmäki kertoo.

"Kyllähän tämä kylä nyt näivettyy", Kaija Sälevä jatkaa. Hänen mukaansa Oikaraisessa ei ole muita kaupungin tiloja, joita voisi käyttää yhteiseen harrastustoimintaan.

Uuteen kouluun muuttaminen on oppilaille iso juttu, ja oman koulun puolustaminen on tuonut siihen myös jännitteitä. Kaija Sälevän mukaan koulutyössä uuteen on kuitenkin katsottu realistisesti tulevaisuuteen.

"Meillä oli keväällä kahden päivän tutustumisjakso Koskenkylän kouluun, ja se oli kyllä tosi hyvä. Se hälvensi jännitystä ja pelkojakin, joita koulunvaihdosta oli."

Koulun pihalta tavoitetut neljäsluokkalaiset tytöt ovat samaa mieltä.

"On tosi kiva mennä uuteen kouluun!"

Miksi?

"Koska siellä on enemmän koulukavereita!"

Oikaraisen koulun oppilasmäärä on nyt noin 30, Koskenkylässä puolestaan sata.

Kaija Sälevä on työskennellyt Oikaraisen koulussa 27 vuotta. Ensi lukuvuodeksi hän siirtyy Syväsenvaaran kouluun, mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Erityisesti mielessä ovat monet sellaiset koulun tavarat, joita uudessa koulupaikassa ei enää tarvita. Vuosikymmenten mittaan Oikaraiseen on tullut välineistöä muun muassa muista lakkautetuista kouluista.

"Ne vähän huolettavat minua, kun meillä on täällä Venäjän vallan aikaistakin tavaraa. Pitää vielä kysellä, mitä niille tehdään. Niitä voisi tarjota museoon", Sälevä miettii.

Kun koulunjohtaja miettii vanhoja kuvatauluja ja esittelee lasten keräämiä kulleroita, oppilaat käyvät silittämään Vannia. Vanni on parin vuoden aikana ylennyt hiljalleen Oikaraisen koulun koulukoiraksi, kun hän on saanut seurata emäntäänsä, koulunkäynninohjaajana työskentelevää Paula Luiroa töihin.

"Meillä on ollut onni, kun kenelläkään ei ole ollut allergioita ja kaikille vanhemmillekin tämä on sopinut", Kaija Sälevä sanoo.

Niin, hyvästeltävää riittää. Mitä kaikkea Oikaraisen koulusta onkin kerrottavaa, vähän väliä korostuu se, että se on ollut perinteinen, vanha kyläkoulu.