Tuoreessa lumessa ja kevätauringossa kylpevä Vennivaara näyttää aamuyhdeksän jälkeen uneliaalta rauhan tyyssijalta. Tolosten aamiaispöytä on kuitenkin täynnä touhua.
Nelivuotiaat Martta ja Otto sekä äiti Tuija ovat saaneet mieluisan vieraan, Kylli-mummin.
Hän on tuonut matkassaan leipomansa, sydämenmuotoisen kakun ja sehän lapsille maistuu heti aamupalan jatkoksi.
Tuttavallista jutustelua kuunnellessa ei uskoisi, että Kyllikki Hakala tuli perheen elämään vasta viime kesänä. Hän on vapaaehtoinen varamummo, jonka Toloset löysivät Suomen punaisen ristin (SPR) ystävätoiminnan kautta.
– Näin mainoksen Facebookista, ja innostuin heti, Tuija Tolonen kertoo.
Hän on arkipäivät kotona kaksosten kanssa, puoliso Jouko puolestaan työssä, johon kuuluu viikoittain useamman päivän reissuja pohjoisen kaivoksille. Rovaniemelle perhe muutti kolmisen vuotta sitten Oulusta, jossa he ehtivät asua kaikkiaan viisi vuotta. Kotoisin pariskunta on Kajaanista.
Varamummo on ollut enemmän kuin tervetullut jakamaan arkea lasten kanssa, sillä perheen tukiverkostot Rovaniemellä ovat niukat.
– Aikuisiällä ottaa aikansa tutustua ihmisiin uudella paikkakunnalla. Perheiden arki on usein aika täyttä, kun on työt, lasten harrastukset ja monilla jo vakiintuneet sosiaaliset verkostot, Tolonen pohtii.
Kajaaniin jääneet isovanhemmat eivät hekään ole läsnä päivittäisessä elämässä.
Aluksi Kyllikki Hakala ja Toloset sopivat tapaavansa noin kerran kuussa.
– Mutta meiltähän on aivan karannut mopo käsistä, Tuija nauraa.
Tapaamisista on tullut lähes viikoittaisia, ja välillä soitellaankin.
– Joulukuu oli poikkeus ja sitten on ollut näitä lasten sairasteluita, Kyllikki kertaa.
Sylittelyä ja leikkiä seuratessa on helppo huomata, että hän on ottanut varalapsenlapset omikseen – ja toisin päin.
– Ihan ovat jo kuin omiani. Ikävä tulee, jos ei ehditä näkemään. Ja Tuijakin on jo kuin tyttäreni, varamummo nauraa.
– Olen minä niin onnellinen, että sain tällaiset elämääni.
Otto vaatii Kylli-mummia leikkimään piilosta. Vuorotellen lasketaan kymmeneen ja piiloudutaan viltin alle ympäri pirttiä. Ja voi sitä löytämisen riemua.
Äiti Tuija on oppinut ilmoittamaan Kyllikin tapaamisesta lapsille vasta aikaisintaan saman päivän aamuna.
– Muuten he kyselevät päiväkaupalla, että joko Kylli-mummi tulee, hän nauraa.
Kyllikki Hakalalla on kaikkiaan kolme lasta, kuusi lastenlasta ja vieläpä neljä lapsenlapsenlasta. Heistä osa asuu Oulussa, osa Rovaniemellä ja osa muualla Suomessa. Kauempana asuvien kanssa tavataan lähinnä loma-aikoina.
Yksinäisyys hiipi Hakalan elämään nelisen vuotta sitten. Hänen puolisonsa nukkui pois, ja oma talo Saarenkylässä piti laittaa myyntiin
– Sieltä muutin kerrostaloasuntoon keskustaan. Välillä tuntui, että seinät jo kaatuvat päälle, Hakala kertoo.
Lapsirakkaaksi tunnustautuva eläkeläinen teki työuransa pääasiassa lasten parissa: ensin perhepäivähoitajana ja sitten päiväkodissa.
Uutta sisältöä elämäänsä löytänyt varamummo kertoo kannustaneensa muitakin yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä ilmoittautumaan mukaan toimintaan.
– Olen sanonut, että turha sitä tv:tä on päivät pitkät vahdata, hän nauraa.
– Toki meitä on moneksi, eivätkä kaikki viihdy lasten kanssa.
Hakala itse omistaa auton, mutta varamummon tai -ukin autottomuus ei ole este toiminnalle.
– Moni tuntuu miettivän tätä, ettei pääse kulkemaan toiselle puolen kaupunkia, mutta sitä ei kannata pelätä, hän sanoo.
– Perheillä on kyllä hyvin usein auto käytössään ja tavatahan voi vaikka leikkipuistossa tai varamummon kotona, jos hän niin haluaa, Tuija Tolonen rohkaisee.
Mitä varamummo ja varalastenlapset sitten puuhaavat yhdessä? Leikkivät tietenkin, ja tekevät ihan tavallisia asioita.
Kylässä on käyty puolin ja toisin, eri leikkipuistoissa myös. Viimeksi Tuija, Kylli, Otto ja Martta kävivät Ounaskosken uimarannalla tekemässä jääveistosta yhteisvoimin.
Yhteinen touhupäivä vietettiin vähän aikaa sitten Hoplopissa muidenkin Rovaniemen varamummojen ja lasten kesken.
Tuija Tolonen painottaa, ettei varamummo ole lastenvahti. Mutta kun on tultu tutuiksi, apuakin on uskallettu jo pyytää, puolin ja toisin.
– Kun minulle tuli akuutti hammassärky, sain Kyllin katsomaan lapsia hammaslääkärikäynnin ajaksi, kaksosten äiti kertoo huojentuneena.
Vastaavasti Kylli pirautti Tuijalle, kun hänen autostaan rikkoontui yllättäen rengas.
Asia ratkesikin Joukon avustuksella.
– Pitkään sitä mietin, mutta kun poikakin on Oulussa, ei hän olisi kovin äkkiä päässyt auttamaan, Hakala muistelee tiukkaa paikkaa nyt jo nauraen.
Varamummoille ja -ukeille suuri tarve Rovaniemellä
SPR:n Rovaniemen osasto käynnisti varamummotoiminnan viime kesäkuussa. Mukaan ilmoittautui kahdeksan vapaaehtoista, jotka kaikki kävivät SPR:n edellyttämän kolmen tunnin koulutuksen.
– Kuusi on jo löytänyt oman lapsiperheen, kahdella toiminta on käynnistymässä, kertoo vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Satu Sirviö SPR:n Lapin piiristä.
Seuraava koulutus järjestetään ensi viikon torstaina. Mukaan ehtii vielä.
Sirviön mukaan tarve varamummoille on Rovaniemellä suuri. Jonossa on kymmenkunta varamummoa toivovaa perhettä.
– Rovaniemelle muutetaan eri puolilta Suomea töihin tai opiskelemaan. Isovanhemmat voivat jäädä hyvinkin kauas.
Kyselyitä on tullut myös neuvoloista ja kouluterveydenhoitajilta.
– Tosi surullisiakin tarinoita on. Omat isovanhemmat voivat olla kuolleet tai eivät jostain muusta syystä ole mukana perheen elämässä, vaikka tarvetta heidän tuelleen olisi.
Toistaiseksi Rovaniemellä ei ole yhtään varaukkia, vaikka heillekin olisi kysyntää.
Ikärajaa varaisovanhemmaksi ryhtymiselle ei ole.
– Mukaan voi tulla kuka tahansa luotettava ”mummoikäiseksi” itsensä tunteva. Mukana on myös työelämässä olevia henkilöitä.
Perheille kriteerinä on, että lapset ovat alaikäisiä.