On vaikea keksiä, mikä voisi uhata Sauli Niinistön valintaa tasavallan presidentiksi toiseksi kaudeksi. Ryhtyminen kansanliikkeen ehdokkaaksi oli nerokasta. Se alentaa muiden puolueiden kannattajien kynnystä äänestää ensimmäisen kautensa hyvin hoitanutta Niinistöä.
Oikeastaan mistään ei voi havaita, että Niinistöllä olisi vähemmän valtaa kuin aiemmilla presidenteillä. Ehkä jopa päinvastoin. Maailman kriisit ovat pitäneet presidentin kiireisenä ja hallitus on antanut tilaa ulkopolitiikan hoidossa, vaikka valtiosäännön mukaan ulkopolitiikkaa johtaa Suomessa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Ylivoimastaan huolimatta Niinistö ei ole aliarvioinut vaalikampanjan käymistä. Kypsymisen merkkejä kampanjointiin on odotettu, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Itsenäisyyspäivän jälkeen hän on reissannut junalla pohjoiseen ja tavannut kansaa toreilla ja kauppakeskuksissa. Ennen virallista kampanjaa Suomi 100 -vuoden maakuntamatkat toimivat jo kuin vaalikampanja.
Salosta kotoisin oleva, juristin koulutuksen saanut Niinistö muistetaan ennen presidenttikauttaan eduskunnan puhemiehenä ja Suomen pitkäaikaisimpana valtiovarainministerinä. Käytävillä puhutaan edelleen ankarista kamreerin otteista, vaativuudesta ja ajoittaisesta ärtyisyydestä. Niinistö on urallaan toiminut unilukkarina, joka on muistuttanut talouskurista eduskuntaa ja hallituksia. Yritysjohtoa hän on ryöpsyttänyt ahneudesta ja alentanut omaa palkkiotaan.
Monia Niinistössä viehättää hänen tavallisuutensa, pipolätkän pelaaminen, radion luontoiltaan soittaminen ja nuoren mustikanpoimija Oscarin kehuminen. Taustalla ovat elämän kovat kokemukset. Niinistön ensimmäinen vaimo, Marja-Leena Niinistö menehtyi auto-onnettomuudessa. Kahden poikansa kanssa hän koki Thaimaassa tsunamin ja pelastui sähkötolpassa roikkumalla.
Niinistön ja hänen vaimonsa Jenni Haukion tulevaan perheenlisäykseen suomalaiset suhtautuvat innokkaasti. Onnittelujen määrä presidenttiparille oli valtaisa, kun he julkistivat uutisen ensi vuoden helmikuussa syntyvästä vauvasta.