Suomen sodanjälkeisiä vuosia on totuttu nimittämään vaaran vuosiksi, ja tälle löytyy professori Kimmo Rentolan mukaan katetta. Hän mainitsee esimerkkinä vuodenvaihteen 1949–1950.
– Yllätys oli se, kuinka pitkälle Neuvostoliitossa valmisteltiin (painostustoimia Suomea vastaan). Tehtiin muun muassa lentolehtissuunnitelma. Se on aika raju, Rentola sanoo.
Tarkoituksena oli lähettää porvarillisten puolueiden johtajille neuvostovastaisia lentolehtisiä. Samoja lehtisiä piti lähettää tunnetuille "demokraattisille vaikuttajille", jotka olisivat toimittaneet ne Neuvostoliiton Helsingin edustustoon.
Tämän jälkeen Neuvostoliiton Suomen-lähettilään oli tarkoitus ilmoittaa presidentti J.K. Paasikivelle, että Suomessa oli levitetty Neuvostoliiton vastaisia lentolehtisiä ja että Suomessa vaikuttava vastarintajärjestö valmisteli vallankaappausta.
Pelottelumielessä olisi pitänyt myös levittää huhua, että Neuvostoliitto vaatisi "pääsotarikollisten" luovuttamista tuomittaviksi rajan taakse.
Asiasta kerrotaan juuri ilmestyneessä kirjassa Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo). Rentolan lisäksi kirjan kirjoittajina ovat professorit Ohto Manninen ja Timo Vihavainen sekä varajohtaja Sergei Zhuravljov Venäjän tiedeakatemiasta.
"Kekkonen ei pystynyt täyttämään Neuvostoliiton odotuksia"
Kirjassa annetaan lisävalaistusta myös yöpakkaskauteen syksyllä 1958. Tuolloin nimitettiin Karl-August Fagerholmin hallitus, jossa olivat mukana Fagerholmin puolue SDP, Maalaisliitto, RKP, Suomen kansanpuolue ja Kokoomus. Ulkopuolelle jätettiin kesän 1958 eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut SKDL.
Hallituksen nimitys tuli Neuvostoliitolle yllätyksenä. Tilanne osoitti Rentolan mukaan Neuvostoliiton ulkopoliittisten johtohenkilöiden yliarvioineen vaikutustaan Suomessa.
– (Neuvostoliitossa) luultiin, että hommat ovat nyt hanskassa. Kun kävi ilmi, että Suomessa tuleekin hyvin epämieluisa hallitus, siihen reagoitiin rajusti.
Rentolan mukaan Neuvostoliitossa myös pelättiin yhä, että sen ote Suomesta saatettaisiin menettää.
– Osoittautui, ettei Kekkosenkaan valta ollut vielä siihen aikaan kovin vahva. Kekkonen ei ikään kuin pystynyt täyttämään Neuvostoliiton odotuksia.
Kriisitunnelmaa ja viesti hallitukselle
Presidentti Urho Kekkonen oli viestinyt Maalaisliitolle, ettei Fagerholmin hallitus ollut hänen toiveensa mukainen. Puolueen hallitushalut osoittivatkin Rentolan mukaan sen, ettei oma puolue ollut kovin hyvin Kekkosen näpeissä.
– V.J. Sukselainen halusi itse presidentiksi Kekkosen jälkeen ja kaivoi maata tämän alta. Johannes Virolainenkaan ei kovin innokkaasti kannattanut Kekkosta.
Neuvostoliiton tähtäimessä oli alusta asti Fagerholmin hallituksen kaato. Moskovan epäsuosioon jo aiemmin joutunut suurlähettiläs Viktor Lebedev vedettiin pois Suomesta ja kauppasuhteet jäädytettiin. Alun perin venäläisten ajatuksena oli vetää lähettiläs pois ilmoittamatta asiaa ja jättää uhka leijumaan ilmaan.
Myös Kekkonen halusi kaataa Fagerholmin hallituksen ja oli Rentolan mukaan valmis venäläistenkin kanssa keskustelemaan käytettävistä keinoista.
– Kekkonen ilmeisesti ideoi, että Neuvostoliiton lähettilään lähdöstä ilmoitetaan, mutta sen sijaan ei ilmoiteta seuraajaa. Tämä loisi enemmän kriisi-ilmapiiriä ja hallitukselle annettaisiin viesti, että tässä menee nyt huonosti, Rentola sanoo.