Anne Kyllönen teki tänään työt ja otti vielä kirivoiton Kerttu Niskasesta ja Charlotte Kallasta maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen toisella etapilla. Kyllönen hiihti Sveitsin Lenzerheidessa neljänneksi.
- Tämä oli itselleni henkinen voitto, että jaksan tulla kärjen mukana. Verryttelyssä tuntui tukkoiselta, ja otin pienen riskin hiihtämällä ennen kisaa melkein 15 kilometriä.