Näyt­te­ly lasten te­ke­mis­tä kir­jois­ta – Ensi talvena voi tehdä oman kirjan ja osal­lis­tua kil­pai­luun

Tee itse kirja on kansainvälinen lapsille ja nuorille suunnattu kilpailu, jonka järjestää Murmanskin alueen lasten ja nuroten kirjasto.
Tee itse kirja on kansainvälinen lapsille ja nuorille suunnattu kilpailu, jonka järjestää Murmanskin alueen lasten ja nuroten kirjasto.
Kuva: Olga Haataja

Pääkirjaston vitriinissä on lokakuun ajan Tee itse kirja -näyttely. Se esittelee Murmanskin alueen lasten- ja nuortenkirjaston kilpailun tuloksia.

Kirjaston on järjestänyt jo 22 vuoden ajan kansainvälisen Tee itse kirja -kilpailun. Kirjastolla on esillä kilpailussa palkittuja kymmeniä kirjoja. Lapset ja nuoret ovat tehneet näitä kirjoja monissa maissa, muun muassa Pohjoismaissa ja Ranskassa.

Seuraava kilpailu järjestetään ensi talvena. Kilpailuaika on lokakuusta huhtikuuhun.

Kansainväliseen kilpailuun voi osallistua myös suomenkielisellä kirjalla.

Lisätietoja kilpailusta saa kirjastonhoitaja Olga Haatajalta osoitteesta olga.haataja@rovaniemi.fi.

Voittajat palkitaan huhtikuussa 2020 juhlatilaisuudessa Murmanskissa.

Tee itse kirja -näyttely Rovaniemen pääkirjaston vitriinissä 1.-  31.10.