Näyt­te­li­jä Sirpa Filppa 35-vuo­ti­sen uransa ko­vim­mas­sa pai­kas­sa

”Kemin kaupunginteatteri tarvitsee toimivat tilat, jotta voimme työskennellä kunnolla.”

-

Näyttelijä Sirpa Filppa juhli 35-vuotista taiteilijauraansa Kemin kaupunginteatterissa maanantaina Kemin Tullimakasiinilla Velka-näytelmän merkeissä. Filppa tuli Kemiin ja kaupunginteatteriin 1. huhtikuuta 1984 alun perin vuoden viransijaiseksi ja jäi.

35 vuotta ja yli 200 roolia myöhemmin Sieppijärveltä kotoisin oleva Filppa on nyt kuitenkin uransa kovimmassa paikassa. Kemin kaupunginteatterin tulevaisuus on vaakalaudalla.

– Olen hirveän surullinen ja pettynyt, että Kulttuurikeskusta ei remontoitu vaikka siitä puhuttiin ja sitä vaadittiin. Ja nyt teatterin tilat ovat käyttökelvottomat. Se oli Suomen paras teatteri, tilava näyttämö ja mahtava akustiikka.

Filppa oli yksi niistä työntekijöistä, joka oireili tiloissa pahiten.

Syksystä asti Kemin kaupunginteatteri on esittänyt näytelmiä Kemin Pirtillä ja Tullimakasiinilla sekä ravintoloissa. Pirtille mahtuu 120 katsojaa ja Tullimakasiinille 40.

– Näin jatkaminen on mahdotonta. Kulttuurikeskuksessa olimme yhteisö, nyt porukka on hajalla. Toimivat väistötilat on saatava, jotta voimme tehdä töitä kunnolla. Eikä voi enää vitkutella.

Tällä hetkellä 63-vuotias Filppa näyttelee Kemin kaupunginteatterissa Velka-näytelmän lisäksi monologinäytelmässä Kahvia ja tupakkaa.

Filppa on koko ammattinäyttelijäuransa näytellyt Kemin kaupunginteatterissa. Ennen sitä hän oli Kuusamossa harrastelijateatterissa seitsemän vuotta.

– Olimme esiintymässä Oulussa, ja Kemin kaupunginteatterin silloinen johtaja Kari Selinheimo oli katsomassa esitystä. Hän tuli kertomaan minulle että Kemissä vapautui viransijaisuus, ja sanoi että hae sinä sitä jos kiinnosta. Ja totta kai minua kiinnosti.

– Tulin vuodeksi Kemin kaupunginteatteriin viransijaiseksi, ja tässä olen edelleen.

Filppa nostaa nyt pyörivän Velka-näytelmän ihan oman uransa top-kymppiin lukuisten näytelmien joukossa. Yksi suurimmista kohokohdista on Kristian Smedsin Jääkuvia (2000) joka esitettiin myös Bonner Biennale -festivaaleilla Saksassa vuonna 2002. Smedsin ensimmäinen työ Meän tyär (1992) on myös tärkeä Filpalle.

– Hän kirjoitti sen roolin minulle. Alun perin hän oli kirjoittanut sen pojalle, mutta kun näki minut yhdessä esityksessä, kirjoitti sen uusiksi.

Yksi Filpan henkilökohtaisista suosikeista on myös irlantilaisen Martin McDonaghin läpimurtotekstiin perustuva Vuoriston kaunotar (2004).

– Siinä näyttelin pukuhuonekaverini Sipin (Sirkka-Liisa Leskinen) kanssa. Suosikkeja on kuitenkin niin paljon. Olen saanut tehdä niin paljon ihania töitä ihanien ohjaajien kanssa. Olen viihtynyt Kemissä älyttömän hyvin, enkä ole ikinä ajatellutkaan lähteä muualle.

Sirpa Filppa haluaa nostaa hattua Kemin kaupunginteatterin nykyiselle teatterinjohtajalle Sarianne Paasoselle, joka on ollut kovilla teatterin tämänhetkisen tilanteen vuoksi.

Eläkkeelle Filppa on suunnitellut jäävänsä ensi vuonna.

– Voisin jäädä eläkkeelle jo tämän vuoden lokakuussa, mutta jään 1.8.2020. Paitsi jos on energiaa, niin voisi jatkaa pitempäänkin, mutta ainakaan tässä tilanteessa ei jaksa.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä