Reijo Haapalahti teki väitöskirjatutkimuksen Oulun yliopistoon vastavalmistuneiden työllistymisestä. Haapalahden tutkimuksen yksi viesti on, että nuorten tulee mahdollisimman avoimesti tietää koulutusalojensa työllistymismahdollisuuksista jo kouluihin pyrkiessään. Myös oppilaitosten ja yhteiskunnan on otettava enemmän vastuuta vastavalmistuneiden työllistymisestä.
Vaikka Haapalahden tutkimus koskettaakin ammatillista koulutusta, sen tuloksia voi soveltaa myös kolmannelta asteelta valmistuviin nuoriin aikuisiin. Valmistuin itse viitisen vuotta sitten maantieteilijäksi, joilla ainakin tuolloin Suomea piinanneen laman aikana oli haastavat työllisyysnäkymät.
Töitä löytyi neljän kuukauden kuluttua valmistumisesta sitkeän hakemisrumban jälkeen. Laskin, että erilaisia yhteydenottoja syntyi noin sata kappaletta eri henkilöiden tai organisaatioiden kanssa: kirjoitin työhakemuksia, otin suoraan kontaktia, hain piilotyöpaikkoja ja / tai hakeuduin kasvotusten juttelemaan.
Samaan aikaan kanssani opiskelut aloittaneet lääkäriystäväni eivät huoliani ymmärtäneet; heidät oli houkuteltu jo kokemattomina kandeina vastaanotoille palkoilla, joista minä voin vain uneksia.
Valintakysymyksiä, sanoo joku. Näinhän se on. En halua valittaa, sillä pääsin opiskelemaan alaa, jota todella rakastan ja joka edelleen kiinnostaa. Silti joku ääni sisälläni sanoo, että tämä ei mene ihan reilusti.
Oppilaitokset ja korkeakoulut seuraavat omien sanojensa mukaan valmistuneiden työllistymistä. Silti aloille, joilla yleisesti tiedetään työllisyysnäkymien olevan enemmän kuin haastavat, voidaan vuosi toisensa jälkeen ottaa yhä uusia opiskelijoita.
Eräs tuttavani kommentoi asiaa niin, että on tärkeää, että on olemassa niin sanottua reserviä myös aloilla, joilla äkkiseltään ei tuntuisi olevan kovin suurta merkitystä yhteiskunnassa. Esimerkkinä hän käytti sitä, että ennen vuoden 2015 pakolaiskriisiä islam-tutkijoilla ei ollut niin paljon kysyntää kuin oli kriisin aikana ja sen jälkeen.
Onhan se näinkin. Silti en voi olla kysymättä, kuka vastavalmistunut 25-vuotias nuori aikuinen haluaa olla se maisterin papereita kädessä heilutteleva ”varareservi”, jota kukaan ei halua palkata ja joka itsekään ei hoksaa, mistä suunnasta hän töitä osaisi alkaa edes katsella.
Ajattelen, että yhteiskunnan ja oppilaitosten on otettava vahvemmin vastuuta vastavalmistuneiden työllistymisestä, eikä avattava niin paljon opiskelupaikkoja aloille, joilta nuorille ei löydy koulutusta vastaavaa työtä.
Ei ole reilua, että 15- tai 19-vuotiaana koulunsa aloittaneen nuoren sanotaan itse olevan vastuussa muutama vuosi myöhemmin työllistymisestään: ”Itsehän hait tuolle alalle opiskelemaan, mitä nyt valitat kun ei töitä löydy!”