Kolumni

Näkökulma: Pääministerin vaihdoksesta odotetaan lisätietoa, riittääkö demarinimen vaihtaminen toiseen? – sdp:n ja keskustan tapaaminen voi avata tien aidosti uusille hallitusneuvotteluille

Antti Rinteen kohtalo on todennäköisesti tiedossa ennen välikysymyskeskustelua, joka on suunnitteilla eduskuntaan iltapäiväksi. Joko pääministeri vaihtuu ja hallitusohjelma pysyy tai edetään kokonaan uuteen poliittiseen tilanteeseen.


-

Pääministerin nimen vaihtaminen ei välttämättä riitä hallituskriisin ratkaisuksi. Eteen voivat tulla aidosti uudet hallitusneuvottelut, joiden etenemistavasta ei ole valmista käsikirjoitusta.

Jos kriisistä päästään eteenpäin pelkällä pääministerin vaihdoksella ja hallituspohja muuten säilyy ennallaan, kriisi voisi olla ohi muutamassa päivässä.

Näin jo itsenäisyyspäivänä tai ensi viikonloppuna Suomella saattaisi olla historiallinen viiden naispoliitikon johtama hallituskoalitio, mikäli sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Marin nousee Rinteen seuraajaksi.

On kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että hallitusohjelman pysyessä entiselläänkin hallituspuolueiden kesken käytäisiin pelisääntökeskustelut tai tehtäisiin asioiden priorisointia. Näin yhteistyölle haettaisiin aiempaa vankempi perusta.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ei maanantaina halunnut vaatia suoraan Antti Rinteen eroa. Epäluottamus tuli kaikille kuitenkin selväksi.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ei maanantaina halunnut vaatia suoraan Antti Rinteen eroa. Epäluottamus tuli kaikille kuitenkin selväksi.

Puhemies seuraa tilannetta

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoi hetki sitten pienelle päätoimittajaryhmälle eduskunnassa, että hän pitää tarvittaessa nopealla aikataululla tiedotustilaisuuden muun muassa budjettivalmistelujen jatkosta.

Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne ja keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni olivat samaan aikaan neuvotteluissa hallituskriisin syistä. Keskustajohtaja ilmaisi eilen puoluevaltuuston ja puoluehallituksen kokousten jälkeen epäluottamuksensa "henkilöä kohtaan". Tuo nimeltä mainitsematon henkilö oli Rinne.

Lännen Median keskustalähteiden mukaan epäluottamus aiheutui ennen muuta postilakon hoidosta ja siitä, miten Rinne hoiti valtionyhtiöiden omistajaohjausta liian oma-aloitteisesti kumppaneita kuulematta. Kokonaisuuteen kietoutuu myös tyytymättömyyttä Rinteen johtamistapaan laajemmin.

Kulmunin arveltiin esittäneen epäluottamuksensa mahdollisimman pehmeässä muodossa siksi, että hänen vaatimansa "johtopäätösten teko" olisi helpompaa sdp:n päättäville elimille. Oman johtajuutensa näkökulmasta Kulmunin olisi kannattanut esiintyä pontevammin ja sanoa suoraan, että pääministerin täytyy erota.

Vanhanen kommentoi eduskunnassa vain lyhyesti, että sdp:n ja keskustan neuvonpito varmasti tuo lisäselvyyttä tilanteeseen.

Puhemies Matti Vanhanen seuraa hallitustilanteen kehittymistä eduskunnassa. Hän on varovainen arvioimaan, miten tilanne kehittyy tämän päivän aikana.
Puhemies Matti Vanhanen seuraa hallitustilanteen kehittymistä eduskunnassa. Hän on varovainen arvioimaan, miten tilanne kehittyy tämän päivän aikana.

– Jos normaalitoimintaa arvioisi, hän [Rinne] tekisi hallitusti johtopäätökset, mutta onhan se mahdollista, että hän haluaa katsoa sitten välikysymyskeskustelun ja äänestyksen myös. Sen verran tässä on arvaamattomuutta ollut, että en minä pysty millään varmuudella arvioimaan, mitä tulee tapahtumaan, Vanhanen sanoi.

Uusi perustuslaki testiin?

Keskustan ja sdp:n epäluottamus näyttää vahvalta ja sellaiselta, ettei sitä yön yli nukuttua poisteta.

Jos käsillä olevista vaihtoehdoista toteutuisi sellainen, että tarvitaan aidosti uudet neuvottelut, puhemies Vanhanen joutuisi eduskuntaryhmien kanssa uuteen tilanteeseen ensi kertaa uuden perustuslain aikana. Valmista käytäntöä ei ole siihen, miten edetään hallituksen mahdollisesti vaihtuessa kesken vaalikauden.

Eduskuntavaalien jälkeen tai hallituksen muutoin erottua presidentti nimittää hallitustunnustelijan kuultuaan eduskuntaryhmiä ja eduskunnan puhemiestä. Tätä edeltävät askeleet olisi ilmeisesti soviteltava uutta käytäntöä luomalla.

Kun eduskuntavaalien jälkeen aletaan muodostaa hallitusta, eduskunnan väliaikaisena puhemiehenä on tavallisesti suurimman puolueen puheenjohtaja eli tuleva pääministeri. Rinne toimi puhemiehenä 24.4.–5.6. ennen pääministeriksi siirtymistään.

Tällä hetkellä puhemiehen paikka on keskustan Vanhasella. Puhemies saattaisi tässä tilanteessa vaihtua.