Airbnb on keskusteluttanut Rovaniemellä. Alunperin kulttuurivaihdon ja yhteisöllisyyden kehittäjäksi syntynyt ”vertaismajoitus” on monen mielestä karannut liian kauas alkuperäisestä ajatuksestaan. Airbnb on laajentunut kattamaan myös ammattimaista toimintaa, joka asettuu perinteisen hotellimajoitustoiminnan ja vertaismajoituksen väliin.
Tätäkään Airbnb-toimintaa eivät koske turvallisuutta ja laatua koskevat määräykset, jotka aiheuttavat merkittävästi kustannuksia perinteistä majoitustoimintaa harjoittaville yrityksille. Yrittäjät kokevat tilanteen syystäkin epäreiluksi.
Turvallisuuden ja laadun hallinnan kannalta tilanne saattaa muodostua ongelmalliseksi. Kuinka asiakkaat pystyvät arvioimaan, millainen laatutaso erilaisissa majoitusvaihtoehdoissa pitäisi olla? Kuka kantaa seuraukset vahingoista ja vastuun imagotappiosta, mikäli laadunhallinta pettää?
Airbnb:n kiistattomat hyödyt on syytä muistaa. Kysymyksessä on matkailun kehitykselle ”joustonvara”, joka auttaa sopeutumaan tilanteeseen nopeissa kysynnän vaihteluissa. Airbnb on mahdollistanut ja edistänyt ohjelmapalvelualan nopeaa kasvua ja synnyttänyt välillisesti myös uudenlaista liiketoimintaa.
Matkailun tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) tutkimuksen mukaan Airbnb:n kokonaismyynti 2018 Rovaniemellä oli 10,67 miljoonaa euroa. Parhaimmillaan ja alkuperäisessä tarkoituksessaan vertaismajoitus on verraton kulttuurimatkailun edistäjä ja jopa vetovoimatekijä.
Koska Airbnb-toiminnassa on tunnistettavissa erilaisia muotoja, niiden hallinta vaatii toimenpiteitä eri tahoilta ja tasoilta. Taloyhtiö voi määritellä, onko Airbnb-toimintaa syytä rajoittaa tai jopa kieltää. Täyskieltoa on vaikea saada aikaan, koska se edellyttää yhtiökokouksen yksimielisen päätöksen. Tässä suhteessa asuntoyhtiölaki ei ole pysynyt kehityksessä mukana.
Tämän kaltaisiin päätöksiin tulisi määritellä sopiva ja kohtuullinen määräenemmistö. Taloyhtiö voi säädellä toimintaa kiinteistössä muilla tavoin, kuten järjestyssäännöllä, mutta tätä vaihtoehtoa on toistaiseksi hyödynnetty vähän. Ongelmana on, että Airbnb-asiakkaat eivät välttämättä ole tietoisia säännöistä tai eivät noudata niitä.
Kaupungin rakennusvalvonnan tehtävänä on määritellä, mihin tarkoituksiin asuntoja käytetään. Airbnb:n tyyppiseen lyhytaikaiseen majoitustoimintaan liittyvän lainsäädännön puuttuessa kaupungit ovat tehneet erilaisia ratkaisuja. Lappeenrannassa ja Turussa on tehty tiukempia tulkintoja siitä, millainen majoitustoiminta heidän alueillaan on mahdollista.
Sekava tilanne ei ole kenenkään kannalta toivottava, vaan kansallista sääntelyä tarvitaan. Ennen kuin sitä saadaan luotua, vastuu Airbnb-toiminnan linjauksista kaatuu kunnille ja kaupungeille, joiden resurssit asian hoitamiseksi ovat rajalliset.
Millaista sääntelyn pitäisi olla ja mihin sitä tulisi kohdistaa? Itse toimintaan vai esimerkiksi edellä kuvattuun kuntien rakennusvalvontaan? Kysymys ei ole yksinkertainen, sillä Airbnb-toimintaan liittyvää sääntelytarvetta löytyy useiden lakien piiristä.
Lakien kautta tapahtuva sääntely on raskas ja pitkäaikainen prosessi, eikä välttämättä sovellu uuden, distruptiivisen ja tulevaisuudessa mahdollisesti muuntuvan liiketoimintamallin hallintaan. Joustavampia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi olemassa olevaan lainsäädäntöön liittyvien tulkintatapojen yhtenäistäminen ja matkailun laadunhallinta alueellisella ohjeistuksella. Ratkaisuja näihin kysymyksiin etsitään MTI:n vertaismajoitushankkeessa (shareabletourism.com). Myös TEM:n luonnos jakamistalousryhmän loppuraportiksi on parasta aikaa lausuntokierroksella.
Airbnb on tullut jäädäkseen. Keskustelussa ei kannata heittää lasta pesuveden mukana, vaan on keskityttävä hakemaan ratkaisuja sekä kehittämään toimivaa ja oikeudenmukaista sääntelyä.
Kirjoittaja on Lapin liiton matkailuasiantuntija.