Suomalaisessa arkaaisessa kansanperinteessä naisen voima ilmenee laajimmin loitsurunoissa, sanoo perinteentutkija Katja Bloigu. Hänen mukaansa esimerkiksi maanviljelyksen ja hedelmällisyyden jumala on ollut kaikissa kulttuureissa naispuolinen.
Katja Bloigu luennoi muinaissuomalaisesta maailmankuvasta ja siitä, miten naisen väkeä eli voimaa on käytetty shamanistisesti. Hän vierailee kalevalanpäivän tiimoilta Rovaniemen kirjastossa ensi viikon torstaina.
Onnen ylläpidossa arkaaisessa yhteisössä keskeinen tekijä oli Bloigun mukaan naisen väki.
Väki tarkoittaa elävän olion omaa voimaa. Kaikilla olioilla uskottiin olevan voimalatausta – aivan kuten nykyään tiedetään, että kaikki on energiaa tai värähtelyä. Väellä voitiin maagisesti suojata tai vahingoittaa.
Bloigun mukaan kansanuskon maailmankuvassa maailma jakautui kolmeen pääkerrostumaan; ihmisten asuttamaan keskiseen sekä yliluonnollisten olentojen yliseen ja aliseen maailmaan. Ylisessä maailmassa asuivat muun muassa ukkosen ja sään jumalat ja sieltä oli laskeutunut muun muassa karhu, metsän jumala. Alisessa tai pohjoisessa asustivat henget ja vainajat.
– Yleiseurooppalainen nimitys pimeä Pohjola, tarkoittaa sitä, että henget ja vainajat asuivat täällä meillä, Pohjolassa, Bloigu sanoo.
Sana väki puolestaan on yhä käytössä suomen kielessä. Sanat vähäväkinen ja väkevä esimerkiksi kuvaavat voiman puutetta tai voimakkuutta.
Luento valottaa muinaissuomalaista shamanistista maailmankuvaa ja sitä, kuinka shamaanit käyttivät metaforisesti naista väylänään matkustaessaan aliseen tai yliseen selvittämään totuuksia ja vihojen syntyä.
Vastauksia kuullaan muun muassa kysymyksiin, mitä olivat oikeasti ”tuhannen pillunpäreet” ja miten muinainen maailmankuvamme liittyy Kalevalan mystiikkaan.
