Olisi kovin toivottavaa, että minunkin asioistani päättävät Rovaniemen luottamushenkilöt näkisivät hieman seuraavia vaaleja pidemmälle.
Valtakunnan hallitusneuvotteluissa etsitään tasapainoa suorien menoleikkausten, rahaa säästävien rakenneuudistusten ja talouskasvua tukevan kehittämisen välillä.
Rovaniemellä on menossa sama savotta kaupunkitasolla.
Ja päädyttiin nyhertämään menoleikkausten kanssa, jottei vihastuteta äänestäjiä yhden herraviran perustamisella.
"Kun sitä on somessakin vastustettu niin paljon."
Rovaniemi on viime vuonna aloitetussa hallinnonuudistuksessa karsinut kaupungin keskeiset johtajavirat 26:stä 14:ään, joukossa kaksi apulaiskaupunginjohtajan virkaa.
Uudistuksen kakkosvaiheessa kaupunginjohtaja Esko Lotvonen esitti, että hallinto-organisaatiosta tehtäisiin uuden kuntalain hengen mukaisesti konsernipalvelut, jota vetäisi konsernipalvelujohtaja.
Uuden johtajan piti säästää kaupungille rahaa muun muassa yhtenäistämällä konsernin eri yksiköiden talous- ja henkilöstöhallintoa. Hänen piti ottaa hoteisiinsa myös konserniyhtiöiden omistajaohjaus, joka ei nyt ole millään mallilla.
Lotvoselle olisi jäänyt enemmän aikaa hankkia kaupunkiin lisää sitä elinkeinotoimintaa, jonka tuottamilla veroilla meidän koulumme ja terveysasemamme maksetaan.
Vaan ei perusteta, kun hallinto paisuu. Tai ei ainakaan niin hienolla nimellä.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle olisi käynyt, jos virka olisi apulaiskaupunginjohtajan nimikkeellä.
Lieneekö ryhmässä muistisairautta, kun apulaiskaupunginjohtajien virat juuri viime vuonna päätettiin lakkauttaa?
Tai johdonmukaisuus muuten vain takkuaa.
No, puolueen mies kaupunginhallituksessa kyllä lopulta äänesti konsernipalvelujohtajan puolesta.
Ykköspöljää on, ettei poliittisista ryhmistä kyetä viestittämään virkamiesjohdolle, mitä mieltä porukka oikeasti on.
Vai onko Lotvosella vain heikot hoksottimet, kun luuli, että enemmistö olisi kääntynyt hänen konsernipalvelut-esityksensä kannalle? Enpä usko.
Isoimmat ryhmät keskusta ja kokoomus ovat hajallaan kuin varpusparvi. Hankala niistä on selkokielistä viestiä imuroida, kun kaupunginhallitusryhmä veisaa eri virttä kuin valtuustoryhmä.
Valtakunnan ykkössanalle olisi käyttöä täällä pohjoisessakin. Se on siis se "luottamus".
Taustalla hierotaan kuviota, että joku viime vuonna valituista toimialajohtajista siirrettäisiinkin apulaiskaupunginjohtajaksi/hallintojohtajaksi.
Demarit ovat tuuppaamassa paikalle teknistä toimialajohtajaa Martti Anttilaa , joka muutama kuukausi sitten siirtyi apulaiskaupunginjohtajan paikalta toimialajohtajaksi.
Saa sitä poliitikkokin mieltänsä muuttaa, mutta siinä kyllä palaa aika kasa verorahoja.
Hallinnonuudistuksen kakkosvaihe piti saada päätökseen kesäkuun lopussa.
Nyt sitä ilmeisesti vatuloidaan ainakin vuosi lisää, kun mietitään virkamiesten siirtelyä paikalta A takaisin paikalle B tai ehkä sittenkin piirun verran takavasemmalle.