Kuva Berliinin olympiastadionilta elokuulta 2018.
Pitkänhuiskea suomalaisjuoksija Iivo Niskanen on 5 000 metrin EM-finaalissa hyvissä asemissa. Sinivalkoiset katsojat stadionilla ja kotisohvilla innostuvat: vihdoinkin!
Kun Jakob Ingebrigtsen hivuttaa vauhtia huomaamattomasti mutta askel askeleelta kovemmaksi, Niskanen ei pysty vastaamaan. Hän kuitenkin taistelee kärjen takana erinomaisista sijoituksista.
Loppusuoralla suomalainen kamppailee tiukasti venäläistä Rinas Akhmadijevia vastaan ja pystyy terävällä iskulla jättämään ANA-urheilijan taaksensa. Niskanen sijoittuu seitsemänneksi upealla ajalla 13.24,19.
Näin kovaa ei suomalainen kestävyysjuoksija ole painellut sitten Risto Ulmalan ja vuoden 1991.
Niskasen juoksu pääsee ehdolle Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Vuoden urheilija -äänestyksessä hän on kuudes.
Yllä oleva kuvailu perustuu täysin hypoteettiseen ajatusleikkiin. Vaikka hiihto ja kestävyysjuoksu voidaan nähdä samanlaisina kestävyyslajeina, ne ovat hyvin erilaisia luonteeltaan.
Nuoruuden juoksuajat antavat toki viitteen siitä, ettei Iivo Niskasesta olisi tullut kansainvälisen tason juoksijaa. Hapenoton merkitys korostuu hiihdossa tai esimerkiksi pyöräilyssä enemmän kuin kestävyysjuoksussa. Kun hiihtovauhdit ovat kasvaneet, ylävartalon voimantuotto on kasvattanut merkitystään.
Niskanen valitsi oikein: hänestä tuli hiihdon kuninkuusmatkan olympiavoittaja, joka on uskomaton saavutus. Hän oli paras vertaistensa joukossa. Vaikka Vuoden urheilijan -titteli herättää aina pulinaa, Niskanen on ansainnut palkintonsa, sillä Suomesta kasvaa olympiavoittajia entistä harvemmin.
Ihan samalla tavalla kovasta juoksijasta ei olisi tullut huippuhiihtäjää.
Tietenkin 5 000 metrin juoksijan tie olympiavoittajaksi on Suomesta ankarampi kuin hiihtäjän. Sen pystyy päättelemään väestötilastoista, ilmastografiikoista ja harrastajamääristä. Uuden vuosituhannen edetessä ero on korostunut.
Samanlaisen tulkinnan voi tehdä helposti esimerkiksi jalkapallon ja jääkiekon suhteesta.
Tästä huolimatta huippu-urheiluun kuuluu olennaisena osana, että on pienempiä ja isompia lajeja, mutta kaikissa on lähtökohtaisesti kyse voittamisen tavoitteesta, kilvoittelusta. Lisäksi eri kansakunnilla on omat rakkautensa, ja hiihto on olennainen osa suomalaisten geneettistä materiaalia.
Montako keihäänheittäjää maailmassa on, kysytään aina, kun Tero Pitkämäki palkitaan Vuoden urheilijana. Sillä ei ole tavallaan merkitystä, koska Pitkämäki on suomalaisena urheilijana yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista.
Onneksi Vuoden urheilijan palkinto herättää intohimoa, jopa lajien välistä nokittelua.
Kanavoidaan ne voimaksi.