Museon an­te­lias ystävä – ro­va­nie­me­läi­sen Armas Lindin rankat ko­ke­muk­set saivat hänet nä­ke­mään his­to­rian ja elä­män­ta­ri­noi­den tal­len­ta­mi­sen tär­key­den

Lahjoittajat ovat museon yksi peruspilari, sillä kokoelmat karttuvat pääasiassa lahjoitusten ansiosta. Museo on monessa suhteessa riippuvainen esine-, valokuva- ja arkistolahjoituksista, jotka tulevat useimmiten yksityisiltä henkilöiltä, mutta myös yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Museon määrärahat aineistohankintoihin ovat rajalliset.

Museolle lahjoituksia tekevät henkilöt ja tahot ovat omalla panoksellaan mukana kartuttamassa kulttuurihistorian tallentamista Lapin alueelta. Samalla he saavat talteen museoon omat henkilökohtaiset tarinansa juuri niin laajasti kuin haluavat. Näin ne ovat myöhemmin käytettävissä vaikkapa erilaisissa tutkimuksissa tai näyttelyissä.

Museon perustehtävä on säilyttää aineistoja ja tietoja seuraaville sukupolville – museo muistaa ihmiset ja heidän tarinansa hamaan tulevaisuuteen.

Ensimmäinen lahjoitus vuonna 1975

Yksi erityisen aktiivinen lahjoittaja Lapin maakuntamuseon historiassa on Armas Lind , joka teki ensimmäisen esinelahjoituksensa jo vuonna 1975, heti pari kuukautta museon perustamisen jälkeen. Lahjoitus sisälsi 45 erilaista rahaa, jotka olivat maalöytöjä Rovaniemen alueelta.

Viimeisen lahjoituksensa Lind teki vuonna 1998, vain hiukan ennen kuolemaansa. Siinä oli arkista kodinesineistöä, muun muassa hiirenloukku, kynsisakset ja maitokannu.

Lindin tekemät 150 erilaista lahjoituserää vuosien varrelta sisältävät erityisesti kiinnostavan otoksen rovaniemeläistä käyttöesineistöä 1950–1970-luvuilta. Museoon lahjoitettavan aineiston kun ei tarvitse aina olla iältään vanhaa tai muuten erikoista. Yhtä tärkeää on tallentaa arkista, jokapäiväisestä elämästä kertovaa aineistoa.

Orvoksi äidin kuoltua tuberkuloosiin

Mutta kuka oli Armas Lind? Hän oli syntynyt Rovaniemen Asemieskadulla Suhosen parturitalossa vuonna 1923.

Isä Tauno jätti perheen vuonna 1925 ja muutti Kanadaan. Äiti Mari joutui silloin lähtemään takaisin kotikyläänsä Kalajoelle Armaan ja hänen pikkuveljensä Veikon kanssa.

Lindin veljeksistä tuli Kalajoella pian orpoja, sillä äiti kuoli tuberkuloosiin vuonna 1926. Veljekset joutuivat huutolaisiksi, joiden koti vaihtui vuosittain. Elämä oli rankkaa työntekoa ja selkäsaunoja.

Sodan jälkeen Armas Lind liittyi kommunistipuolueeseen. Hän muutti asumaan Rovaniemelle ja rakensi perheelleen talon Korkalovaaran kupeeseen. Lind työskenteli Rovaniemen kaupungin palveluksessa.

Kova elämänkohtalo kehitti Lindille peräänantamattoman luonteen ja opetti kulkemaan silmät auki. Ehkä rankat kokemukset saivat hänet aivan erityisellä tavalla näkemään historian ja elämäntarinoiden tallentamisen tärkeyden ja innostumaan museon auttamisesta.

(Juttu jatkuu kuvan alla)

Rankka lapsuus. Armas Lind jäi lapsena orvoksi, kun äiti kuoli tuberkuloosiin. Isä oli jo aiemmin jättänyt perheen ja muuttanut Kanadaan.

Kuva: Lapin maakuntamuseo

Tukijoita, lahjoittajia ja myös ystäviä

Tällaiset Lindin kaltaiset ihmiset muodostuvat usein museolle paitsi tärkeiksi tukijoiksi ja lahjoittajiksi, myös ystäviksi. Vuosia kestävät usein tiiviitkin kontaktit, useat lahjoitusprosessit sekä elämäntarinoiden ja tietojen tallentamiset voivat parhaimmillaan luoda museon ja lahjoittajien välille yhteenkuuluvuuden tunteen, kuin perheenjäsenten kesken.

Kun museo on vuosia tallentanut jonkun henkilön tai perheen historiaa, voidaan museossa tuntea yksityiskohtia jopa paremmin kuin lahjoittajien kesken.

Sukulaiset ja myös seuraavat sukupolvet voivat halutessaan soittaa museoon ja kysyä tarkempia tietoja esimerkiksi tallennetusta kirjeenvaihdosta. Kokoelmissa säilytettävät aineistot ja tiedot kun ovat kaikkia – niin museota, tutkijoita, suurta yleisöä kuin itse lahjoittajia ja heidän perheitään – varten.

Lapin maakuntamuseolla on suuri ilo ja kunnia omata monta hyvää ystävää ja tärkeää lahjoittajaa vuosikymmenten varrelta. Museolla toimii myös vapaamuotoinen museonystävien ryhmä, joka kokoontuu yhdessä jakamaan muistoja ja ajatuksia. Museo on yhteisönsä muisti. Museolle yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on elintärkeää.