Sen viikon piti olla rauhallinen ja voimia antava loma 76-vuotiaalle omaishoitaja Mervi Ilomäelle , mutta toisin kävi.
Hän vei miehensä Leo Ilomäen , 78, maanantaina palvelukeskus Himmeliin. Muistisairaudesta kärsivä Leo oli aikaisemmin ollut hoitokodissa vain pari kertaa lyhyen aikaa, kun Mervi oli joutunut yllättäen sairaalaan.
Nyt Leon oli tarkoitus olla pidemmän aikaa intervallihoidossa, koska lääkäri oli määrännyt rasittuneelle omaishoitajalle lomaa.
–Ajattelin, että ihanaa kun saa vähän hengähtää, Mervi Ilomäki sanoo.
Mutta jo saman päivän iltana puhelin soi.
–Leo soitti, että hän on kävelemässä, ja pyysi tulemaan vastaan, kun hän ei jaksa enempää.
Turvaranneke, jonka pitäisi estää hissin toiminta ja hälyttää, jos asukas poistuu Himmelistä, ei ollut toiminut, eivätkä hoitajat olleet huomanneet, että Leo oli lähtenyt omille teilleen.
Palvelukotiin tullessa oli kehotettu jättämään kännykkä pois, ettei se häviä, mutta onneksi Leo Ilomäellä oli puhelin mukana. Hän pystyi kertomaan vaimolleen, että lähellä näkyi savustamon kyltti. Mervi Ilomäki soitti Himmeliin, ja siellä ollut hoitaja lähti hakemaan Leon takaisin.
Seuraavan kerran Leo karkasi tiistaina. Hän soitti illalla Merville, että on pihalla Himmelin ulkopuolella, eikä pääse enää sisälle. Ovet olivat jo lukossa.
–Sitten soitin taas hoitajille, että menettekö katsomaan, Leo on nyt ulkona. Eivätkä he tienneet yhtään mitään asiasta.
Lauantaina jysähti taas
Alzheimerin tauti alkoi vaivata Leoa jo noin kahdeksan vuotta sitten, mutta se on edennyt hitaasti, kun lääkitys on ollut hyvä. Vaimo on ollut miehensä omaishoitaja virallisesti vajaan vuoden.
Leo viihtyy kotona ja käy lenkittämässä pariskunnan koiraa Nallea postilaatikolla. Kerran viikossa hän käy päivätoimintakeskus Rinkeplummassa, jossa vietetään aikaa muiden kanssa, askarrellaan, syödään ja kahvitellaan.
Viikko Himmelissä sujui maanantain ja tiistain jälkeen rauhallisesti, ja Mervi Ilomäki ajatteli jo, että ehkä tämä intervallihoito on sittenkin ihan mukava juttu.
Mutta lauantaina jysähti taas.
Ilomäki oli parhaillaan ajamassa Nakkilaan tyttärensä Nina Peiposen luo grillaamaan ja saunomaan, kun sai puhelun tuntemattomasta numerosta.
Poliisi soitti, että Leo oli nyt heidän kanssaan Eteläpuistossa, liki neljän kilometrin päässä Vanhallakoivistolla sijaitsevasta Himmelistä. Poliisit kysyivät, minne Leo pitäisi viedä.
–Sanoin, että viekää Himmeliin, mutta tulen kyllä hakemaan hänet samana päivänä pois, vaikka intervalliaikaa on vielä jäljellä.
Kun Mervi Ilomäki pääsi tyttärensä pihaan Nakkilassa, hän tärisi ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hän kertoi Peiposelle, että poliisi oli soittanut Leosta.
Tytär soitti saman tien Himmeliin osastolle ja kysyi, mitä isälle kuuluu. Vastaus oli, että ihan hyvää, hän on käynyt ulkona.
–Sitten kysyin, missä isä nyt on. Ja vastattiin, että ei nyt ole ihan tietoa, että häntä etsitään, Peiponen kertaa.
Sitten hän paljasti, että tietää jo, missä isä on. "Onneksi hän on löytynyt", huokasi hoitaja puhelimessa.
Peiponen ihmettelee sitä, että heille ei oltu edes ilmoitettu, että isä oli jälleen hukassa. Hoitajien mukaan viimeinen havainto oli tehty kello kolmen tienoilla iltapäivällä, ja kello oli noin viisi, kun poliisit soittivat.
"Kuka vastaa, jos asukas jää vaikka auton alle?"
Myöhemmin selvisi, että Leo oli ehtinyt niin kauas, koska oli pyytänyt Sampolassa ohi ajaneelta pariskunnalta kyytiä Eteläpuistossa sijaitsevaan Rinkeplummaan, tuttuun paikkaan.
Pariskunta oli vienyt hänet sinne, mutta se oli kiinni, ja Leon puhelimesta oli akku loppu, joten he olivat soittaneet poliisille.
Mervi Ilomäki ihmettelee, kuinka on mahdollista, että luotetaan turvarannekkeisiin, vaikka ne eivät Leon tapauksessa toimineet edes sen jälkeen, kun ranneke vaihdettiin uuteen.
–Hoitajat vain sanoivat, että nämä ovat ihan henkimaailman hommia. Että kyllä nämä yleensä toimivat.
–Kuka vastaa, jos asukas jää vaikka auton alle? Nostetaanko sitten vain kädet pystyyn, että ranneke ei toiminut? Peiponen kysyy.
