Maanantai-iltana Ounasvaaran koulun liikuntasalin eteen Rovaniemellä on kokoontunut pieni ryhmä capoeiran harrastajia. Kun sali on vapaa, alkavat harjoitukset ja cd-soittimesta laitetaan kuulumaan rytmikästä musiikkia. Aluksi lämmitellään juoksemalla ja hyppimällä, ja vasta jonkin ajan kuuluttua siirrytään varsinaisiin harjoitteisiin.
Tämän päivän harjoitusten vetäjä Sanna Konola antaa mallin seuraavalle capoeiraliikkeelle, minkä jälkeen muut toistavat sen perässä. Jokainen liikkuu omalla tahdillaan salin päästä päähän esimerkiksi käsilläseisonnalla tai kärrynpyöriä ja erilaisia potkuja tekemällä.
Capoeira on brasilialainen kamppailulaji, jossa yhdistyvät tanssi, akrobatia, erilaiset potkut ja muut lajille tyypilliset liikkeet. Lajin jonkin aika sitten löytäneen Anna Koskimiehen mukaan parasta capoeirassa onkin juuri sen monipuolisuus. Capoeira kehittää fyysistä kuntoa, kehonhallintaa, rytmitajua sekä sosiaalisia taitoja. Samalla oppii vähän portugalin kieltä, sillä liikkeiden nimet ovat kaikki alkuperäiskielellä.
– Capoeiraa voi harrastaa kuka tahansa iästä, ihonväristä, uskonnosta tai mistään muustakaan riippumatta, lisää lajia harrastava Taavi Pou .
On myös capoeiristoja, joilta puuttuu käsi tai jalka, mutta se ei menoa hidasta.
– Myös musiikilla on capoeirassa vahva rooli ja sitä tehdään itse, kertoo Sanna Konola.
Capoeira eroaa muista kamppailulajeista, sillä se on enemmänkin peli kuin taistelulaji. Peli, oikealta nimeltään jogo , on aina kahden capoeristan välinen. Pelaaminen tapahtuu rodassa , muiden capoeiristojen ja soittajien muodostaman ringissä. Capoeiristat tekevät erilaisia potkuja, mutta ideana on, että toinen suorittaa samalla väistöliikkeen.
– Capoeirassa ei ole tavoitteena voittaa vastustajaa, vaan tehdä yhdessä mahdollisimman hyvä peli. Siihen kaikella treenaamisella pyritään, kertoo Taavi Pou.
Pelin rytmi määräytyy musiikin mukaan. Sanna Konola ja Niina Pöllänen soittavat vuorotellen tamburiinia ja määräävät siten pelin rytmin. Tämän lisäksi kaikki laulavat portugalinkielistä laulua. Capoeirassa laulujen tehtävä ei ole vain säestää soittimen luomaa rytmiä, sillä niiden sanoitukset sisältävät opetuksia, käyttäytymissääntöjä sekä elämänfilosofiaa.
Capoeiran historia on monilta osin epäselvä ja sen alkuperästä kiistellään edelleen. 1500-luvulta lähtien portugalilaiset alkoivat kuljettaa afrikkalaisia orjiksi Brasiliaan. Erään käsityksen mukaan capoeira syntyi näiden orjien tarpeesta naamioida vaaralliset itsepuolustusliikkeet tanssiksi musiikin ja rituaalimaisten liikkeiden avulla. Ilman näitä hämäyskeinoja isännät olisivat todennäköisesti kieltäneet taitojen harjoittamisen kokonaan.
Toisaalta historiantutkimuksen perusteella ollaan kallistumassa kannalle, jonka mukaan laji on muotoutunut satojen vuosien aikana, kun Afrikan eri osista tulleet tanssit, kamppailulajit, soitintyylit ja rituaalit ovat sekoittuneet keskenään.
1800-luvun alkupuolella Brasiliassa alettiin asettaa rajoituksia ja kieltoja afrikkalaisen kulttuurin ylläpitämiselle orjien keskuudessa. Myös capoeira kuului näihin ei-toivottuihin kulttuurin ilmaisumuotoihin, minkä seurauksena se julistettiin laittomaksi Brasiliassa vuonna 1890. Valkoiset pelkäsivät capoeiran myös kasvattavan orjien itseluottamusta sekä vahvistavan heidän yhteishenkeään. Nykyään capoeiran asema muiden kamppailulajien joukossa on kuitenkin varsin vahva ja sillä on harrastajia ympäri maailmaa.
Pieni capoeira-sanasto
Capoeirista on henkilö, joka harjoittaa capoeiraa.
Roda on capoeiristojen ja soittajien muodostama kehä, jonka sisällä pelaaminen tapahtuu.
Ginga on capoeiran perusliike, joka toimii pohjana kaikille muille liikkeille ja pitää capoeiristan koko ajan liikkeessä.
Berimbau on tärkein capoeira-musiikissa käytettävä soitin. Se koostuu puisesta kaaresta, teräslangasta ja kaikukoppana toimivasta pullokurpitsan hedelmästä.
Pandeiro eli tamburiini on berimbaun jälkeen toiseksi tärkein soitin.
Jokaisella capoeiristalla on oma portugalinkielinen capoeira-nimi, joka voi kuvastaa esimerkiksi henkilön luonnetta, hiusten väriä tai tyyliä rodassa.
Lempinimi saadaan usein mestreltä eli capoeiramestarilta, joka on saavuttanut korkeimman asteen omassa ryhmässään. Perinteisesti mestre oli vanha ja kokenut pelaaja ja opettaja.
1800-luvulla Rio de Janeirossa capoeira sai kyseenalaisen leiman, kun monet orjuudesta vapautuneet capoeiristat ajautuivat rikollisuuden pariin. Jengit tekivät rumaa jälkeä yhdistäessään capoeiran ja teräaseet.