Kemin Innon järjestämän keilailukurssin päättäjäisiä vietettiin viime viikonloppuna Kemin Keila- ja tennishallilla.
Paikalle oli kutsuttu myös Suomen Keilailuliiton aluekouluttaja Piritta Maja , joka jakoi oppejaan niin nuorille kuin vanhemmillekin keilaajille.
Maja voitti tyttönimellään Kantola keilailun MM-pronssia vuonna 2003. Hän vieraili viikonlopun aikana Kemin lisäksi myös Torniossa ja Oulussa.
Into järjesti kouluikäisille keilailukurssin, koska lajin pariin tarvitaan uutta verta. Kemin keilailu alkaa ukkoutua, ja myös naispelaajat ovat enimmäkseen vanhempaa ikäluokkaa.
- Lajin parissa Kemissä on enimmäkseen vain vanhempia pelaajia, enimmäkseen eläkeikäisiä. Nuoria kaivattaisiin paljon lisää, ja nyt tavoitteena on saada nuoria keilailun pariin, Kemin Innon keilajaoston puheenjohtaja Jorma Soppela kertoi.
Keilailukurssin nuorista puolenkymmentä innostui jatkamaan junioreiden (7-17-v.) jatkokurssille, joka alkaa 3. päivä huhtikuuta. Ryhmän vetäjinä toimivat Jorma Hipsi ja Juha Ollonqvist. Uutta nostetta keilailuun saadaan kun pitkään kaavailtu Kemin keilahallin remontti tehdään tulevana kesänä.
MM-pronssimitalisti Piritta Maja, 38, toimii tätä nykyään ammattivalmentajana Kuortaneen urheiluopistolla.
Hän on Keilailuliiton Pohjois-Suomen aluekouluttaja, ja käy pohjoisen eri alueilla opastamassa ja valmentamassa pelaajia. Kemissä hän ohjasi kolmea eri ryhmää.
- 8-10 keilaajaa on aika maksimi yhteen ryhmään, jotta ehtii jokaisen kanssa henkilökohtaisesti käydä läpi heittoja. Yhden päivän aikana ei ehdi isoja asioita tekemään, mutta vinkkejä voi kuitenkin antaa, Maja painotti.
Nuorille, tai muuten vasta-alkajille, neuvoja on annettavana vaikka kuinka paljon, mutta myös kokeneimmille pelaajille valmentajan tuki on tärkeää.
- Vanhemmat pelaajat ovat usein niin kokeneita keilaajia, että heillä on omat tavat ja tekemiset joita ei pysty muokkaamaan varsinkaan lyhyessä ajassa. Pyrin kuitenkin henkilökohtaisesti ohjaamaan jokaista keilaajaa, joku haluaa lisää vauhtia, joku heittoihin kierrettä jne., Mala kertoi.
- Leireillä, joissa aikaa on useampi päivä, pystyy myös tekniikkaan puuttumaan ja sitä korjaamaan, hän jatkoi.
Maja on työkseen valmentanut jo kymmenen vuotta, mutta edelleen hän myös kilpailee ja kuuluu Suomen naisten maajoukkueeseen. Maja voitti viime vuonna myös naisten Suomen mestaruuden.
- Jos keilailua harjoittelee 8-10 tuntia viikossa, ja heittää 7 kilon palloa lähes 30 kilometrin tuntinopeudella, niin se on iso yksipuolinen rasitus kroppaan. Itse olen aina tykännyt kaikesta muustakin urheilusta, ja pitänyt itseäni kunnossa.
- Kun on fyysiseesti kunnossa, pystyy heittämään pienen tauonkin jälkeen, ja aika nopeasti pääsee taas rytmiin kiinni, Piritta Maja muistutti.