Suomen itärajalle tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä moninkertaistui marraskuun puolivälissä. Se oli venäläisten suorittamaa hybridioperaatiota, jota voi nimittää rajahäirinnäksi.
Meitä ei häiritse pelkästään itänaapuri. Olimme Valdemarin pikkujoulunäytöksessä, josta ei tahtonut kuulla mitään jatkuvan puheensorinan takia. Vaimoni kävi uimahallin rauhalliseksi tapahtumaksi tarkoitetussa kynttiläuinnissa, jossa taustalla soivat kauniit joululaulut. Valitettavasti ne hukkuivat taustameluun, kun samanaikaisesti naisjoukko vaihtoi äänekkäästi kuulumisiaan.
Somessa meitä häiritään jatkuvasti erilaisten sovellusten kautta ja usein nimettömänä. Maalittaminen siellä on yleistynyt. Puhelin soi tiuhaan tahtiin tarjouksineen. Viimeksi junassa vieruskaveri kävi kännykällään äänekkäästi läpi kauppalistaansa tuttunsa kanssa.
Parveketupakointi on eräänlaista naapurin häirintää. Samaan luokkaan kuuluu mellastaminen kerrostaloasunnossa yöaikaan. Kirkkailla vilkkuvaloilla voidaan myös häiritä etenkin näin jouluaikaan. Periaatteessa meitä voidaan piinata kaikkien aistiemme kautta.
Miten häirinnästä päästään eroon? Rajatilanteessa Venäjän Putin ei ymmärrä muuta kuin voimaa. Muissa tapauksissa häirikön pitäisi asettua toisen asemaan; kokea, miltä tuntuisi olla kohteena.
Lasten kotikasvatus on avainasemassa ilmiön vähentämisessä. Työnantajilla, oppilaitoksilla, etujärjestöillä ja yrityksillä on sinänsä velvollisuus estää häirintää. Lisäsäädöksistä tuskin on hyötyä, vaan tarvitaan asennemuutoksia.