
Suomalaiset eivät yltäneet kärkitaisteluun Eugenen MM-yleisurheilun miesten keihäsfinaalissa. Lassi Etelätalo oli kuudes ja Oliver Helander kahdeksas, joten he saavuttivat pistesijat.
Etelätalo heitti finaalin toisella kierroksella kauden parhaansa 82,70 ja jatkoi varmaa työskentelyään finaaleissa. Edellisissä MM-kisoissa Etelätalo oli neljäs ja viime kesän olympialaisissa kahdeksas.
Maailmantilaston tämän kauden nelonen Helander ei saanut tekniikkaansa toimimaan uransa ensimmäisessä arvokisafinaalissa. Hän sai heiton lähtemään tukijalan päältä vain kolmannella kierroksella, jolla heitti 82,24.
Grenadan Anderson Peters uusi kolmen vuoden takaisen MM-kultansa heitettyään komeasti 90,54. Peters ylitti 90 metrin rajan kolmesti: avauskierroksella 90,21, toisella kierroksella 90,46 ja mestaruuden jo ratkettua viimeisellään 90,54.
Hopean vei viime kesän olympiavoittaja, Intian Neeraj Chopra. Hän sai keihäänsä lentämään 88,13 metriin neljännellä kierroksella. Pronssille heitti Tshekin Jakub Vadlejch kolmannen kierroksen 88,09:llä.
Etelätalon ja Helanderin pistesijat olivat suomalaismiesten ensimmäiset Eugenessa. Aiemmin kisoissa seiväshyppääjä Wilma Murto oli lajissaan kuudes ja moukarinheittäjä Silja Kosonen seitsemäs.