"Ihan ensimmäiseksi tärkeä kysymys: Tarjoatko kahvit?" kysäisee Pekka Karjalainen pilke silmäkulmassaan, kun tapaamme kahvilassa.
Totta kai tarjoan! Karjalainen nimittäin ansaitsee kiitoksen siitä, että Uuden Rovaniemen juttu menestyi kaupunkilehtien kilpailussa. Jos hän ei olisi vuosi sitten kertonut minulle avoimesti elämästään skitsofrenian kanssa, koko juttua ei olisi syntynyt.
"En häpeä ollenkaan!" Karjalainen toteaa.
"Psyykkisistä jutuista ei paljon kerrota. Juttu on ilmeisesti auttanut muita, kun he ovat lukeneet sen. Moni on kiitellyt, että olen uskaltanut kertoa. Jotkut ovat kyselleet, miksi menin kertomaan. He varmaan häpeävät."
Karjalainen valitsee kahvin kaveriksi joulutortun, vaikka jouluun on vielä aikaa. Mutta eihän siihen niin pitkästi ole!
Istahdamme kahvilan pöytään, koska haluan kuulla, mitä Karjalaiselle kuuluu nykyään.
"Olen edelleen töissä Eduro-säätiöllä Kairatiellä, mutta olen lopettamassa. En enää marraskuun jälkeen käy siellä", hän kertoo.
Mutta miksi?
"Kolme vuotta riitti yhtä paikkaa. Vaivojakin on tietenkin. Pitää ajatella terveyttä, psyykkistäkin. Saa olla päivät vapaammin ja pitää katsoa, ettei ala juopottelemaan. En ole rahan takia ollut Edurolla, se on ylimääräistä tuloa."
Sitten Karjalainen lisää, että on ollut tyytyväinen Eduroon. Siellä on ollut hyvät ohjaajat ja hän on viihtynyt.
Toisinaan Karjalaiselle on ollut hyötyä siitä, että kuva on ollut lehdessä.
Heinäkuussa hän kierteli kaupungilla ja keräsi panttipulloja ja -tölkkejä. Yllään hänellä oli sama takki kuin vuosi sitten ilmestyneen jutun valokuvissa. Moni tunnisti.
"Istuin vain ja ihmiset tulivat sanomaan, että ovat nähneet lehdessä ja antoivat pulloja ja tölkkejä. Ei tarvinnut mennä pyytämään", Karjalainen naurahtaa.
Kyllä hän kävelikin. Kilometrejä kertyi niin paljon, että piti ostaa kolmet uudet kengät ja paino tippui monta kiloa. Karjalainen sai kahdessatoista tunnissa kasaan melkein 60 euroa panttitölkkejä ja -pulloja keräämällä.
"Ihan hyvin on loppujen lopuksi mennyt", Karjalainen summaa.
Kun viimeksi tapasimme, Karjalainen asui kissansa kanssa Pohjoisrannassa. Siellä hän asuu edelleen.
"Kissa on nyt kaksivuotias ja oikein mukava. Kissa pitää mielen virkeänä."
Ihmisseuraa Karjalainen löytää muun muassa Kauppatorin asukastuvalta, jossa hän viettää tovin päivittäin. Siellä on tarjolla hyvän mielen lounasta, kerran viikossa bingo ja leipää saa niin paljon kuin jaksaa kantaa kotiin.
Edunvalvonnan oli tarkoitus loppua kesälomien jälkeen, mutta Karjalainen päätti, että antaa jatkua.
"Ei tarvitse itse hoidella laskuhommia", hän naurahtaa.
Vuosi sitten Karjalainen kertoi, kuinka aikoinaan tuikkasi talon tuleen ja myöhemmin sanoi psykiatrille, että on Titiuu ja tulee Guassi-planeetalta. Nyt skitsofrenia pysyy aisoissa, koska lääkitys on kohdillaan. Lisäksi pitää muistaa nukkua tarpeeksi.
Apu löytyi aikoinaan palvelukoti Kotipetäjästä, jossa Karjalainen vierailee nykyään silloin tällöin kaverinsa kanssa.
"Olen mukana saattajana ja pääsen halvalla taksilla. Bussiyhteydet sinne ovat niin olemattomat."
Sitten on aika sanoa näkemiin. Karjalainen suuntaa markettiin, koska kissalle pitää ostaa hiekkaa.
Lue alkuperäinen Uuden Rovaniemen juttu Pekka Karjalaisesta: Skitsofreniaan sairastunut Pekka tuikkasi talon tuleen: "Olen Titiuu Guassi-planeetalta"