Mikä yhdistää Mikael Granlundia, Kaisa Mäkäräistä, Iivo Niskasta, Tero Pitkämäkeä, Kimi Räikköstä ja Jesse Vainikkaa? He ovat kaikki maailmanmestareita. Perinteisimpien urheilulajien suomalaistähdet tiedetään ja tunnetaan, elektronisen urheilun ässää Vainikkaa ei vielä niinkään.
Vainikka, pelaajanimeltään JerAx, oli voittamassa elokuun lopulla tietokoneen strategiapeli Dota 2:ssa maailmanmestaruutta The International -turnauksessa Vancouverissa. Viisihenkisessä OG-joukkueessa mukana oli myös toinen suomalainen, Topias ”Topson” Taavitsainen.
– Kyllä minutkin jo joskus tunnistetaan Suomessa, mutta useammat eivät halua häiritä. Se on suomalainen ominaisuus. Se on myös onni, että Suomessa saa olla rauhassa, toisin kuin esimerkiksi Filippiineillä, jossa Dota 2 on erittäin suosittu peli. Siellä kadulla ihmiset huutavat suosituimpien pelaajien nimiä, Vainikka kertoo.
Maailmanmestaruuden ansiosta 26-vuotias Vainikka on yksi tämän vuoden menestyneimmistä suomalaisurheilijoista. Helsingissä asuva kilpapelaaja ei kuitenkaan haikaile ehdokkuudesta Vuoden urheilija -titteliin Urheilugaalassa.
– Ehdokkuus olisi siistiä ja merkitsisi paljon, mutta en näkisi itseäni ehdokkaana, Vainikka pohtii.
Vuosi sitten Dota 2:ssa maailmanmestaruutta juhlineen Lasse Urpalaisen saavutus oli ehdolla tammikuussa vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Vainikan ja Taavitsaisen ohella tänä vuonna suomalaisista e-urheilussa on menestynyt erityisesti myös Joona "Serral" Sotala, joka on maailman eliittiä toisessa strategiapelissä StarCraft II:ssa.
– Lähtökohtaisesti on huono juttu, että urheilu ja e-urheilu yritetään laittaa yhteen. Molemmat ovat oma ilmiönsä. Kutsun itseäni kilpapelaajaksi ja lajia kilpapelaamiseksi, ettei se sekoitu urheiluun, Vainikka sanoo.
Urheilua tai ei, e-urheilua ollaan viemässä kiivaasti jopa lähivuosien olympialaisiin.
– Väitän, ettei kilpapelaaminen halua olympialaisiin. Kilpapelaamisen ei tarvitse päästä niihin kisoihin. Meillä on meidän oma ekosysteemi, joka toimii, Vainikka napauttaa.
Tärkeintä intohimo, eivät suuret palkintorahat
Menestys kilpapelaamisessa on tuonut Vainikalle maineen ja kunnian lisäksi myös rahaa: tähän mennessä yli 3,3 miljoonaa dollaria eli noin 2,8 miljoonaa euroa.
– Ymmärrän, että media painottaa jutuissaan rahasummia. Se on houkutin, muttei pääasia. Turnauksissa on äärettömän lahjakkaita ja kaikkensa antavia nuoria. Jokaiseen isoon turnaukseen valmistaudutaan kuukasien työllä, ja niissä nähdään äärettömän taitavia yksilösuorituksia ja hienoa strategista tiimikoordinointia, Vainikka kiteyttää.
– Minulle tärkein asia on intohimo. Se kontrolloi täysin sitä, mitä teen.
Vainikka on saanut kuukausipalkkaa kilpapelaamisesta vuodesta 2015. Jalkapalloa nuorempana kymmenen vuoden ajan pelannut Vainikka jätti aikoinaan Tampereen yliopiston kesken parin kuukauden opiskelun jälkeen ja suuntasi Etelä-Koreaan luomaan uraa kilpapelaajana.
Ensikosketuksena tulevaan Vainikka sai 1990-luvun alun supersuositulla Super Nintendo -videopelikonsolilla.
– En kuvitellut, että voisin tienata joskus elannon pelaamisella. Koin, että paljon parempiakin pelaajia on olemassa, ja että jos joku kaveriporukastamme menestyy, se en ole minä. Kun löin pelimaailmassa läpi, yllätyksellisyys oli vahvuuteni. Pyrin ottamaa riskejä, Vainikka kuvailee.
E-urheilun arvostus vaihtelee
E-urheilu tunnistetaan jatkuvasti yhä paremmin, mutta ennakkoasenteita lajista löytyy kuitenkin yhä. Näin arvioi Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen.
– E-urheilun arvostus vaihtelee Suomessa. Tämä johtuu keskustelusta, jota käydään yleisesti ihmisten eri laitteiden ruudun ääressä viettämästä ajasta, Kapiainen näkee ja harmittelee e-urheiluun liittyviä ennakkoluuloja.
– Pelaaminen ei ole turhaa ajankäyttöä. Se on sosialisoivaa toimintaa.
Myös e-urheilijoiden fyysisestä kunnosta tai sen puutteesta keskustellaan. Esimerkiksi jo uransa lopettanut maastohiihdon olympiavoittaja Sami Jauhojärvi on sanonut, että ”fyysinen kunto ei minun ymmärrykseni mukaan istumalla nouse”.
– Ammattimaisuus e-urheilussa tarkoittaa sitä, että pidetään huolta myös fyysisestä kunnosta, Kapiainen vakuuttaa.
Kilpapelaaminen on pääsemässä pikkuhiljaa urheilun sisäpiiriin Suomessa. E-urheilu on nykyään yksi Puolustusvoimien urheilukoulun lajeista, ja lisäksi elektronisen urheilun liitto kuuluu Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäsenien joukkoon. Urheiluministeri Sampo Terho puolestaan linjasi taannoin, että Suomesta ”tulee kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun suurvalta”.
Salonkikelpoiseksi e-urheilu on pääsemässä vähitellen myös mediassa.
– E-urheilujutut ovat luettuja, ja lajia kohtaan on olemassa tietty kiinnostus. Olisimme hölmöjä, jos emme vastaisi jutuilla tähän kiinnostukseen, summaa Helsingin Sanomien urheilutoimituksen esimies Erkki Kylmänen.
Takapakkia e-urheilu on kokenut olympiahaaveistaan. E-urheilun eri pelimuotoja on kuvailtu liian väkivaltaisiksi ja verisiksi, jotta lajille voisi avautua paikka urheilun jättitapahtumasta.
– Väkivalta on osa joidenkin pelien sisältöä, mutta se ei kilpailukentällä ole missään nimessä pääasia, Kapiainen peräänkuuluttaa.
Myöskään urheilun lieveilmiöistä e-urheilu ei ole vapaa. Kilpapelaamisessa on nähty sekä dopingtapauksia että sopupelejä.
– Pidän ottelumanipulaatioita suurempana riskinä e-urheilussa kuin kiellettyjen aineiden käyttöä, Kapiainen linjaa.
Kapiaisen mukaan e-urheilu on tulossa vuodenvaihteessa antidopingohjelman piiriin Suomessa. Mahdolliset dopingtestaukset alkaisivat ensi vuoden aikana.