Tutustuin Kerovaaraan juhannuksena. Kävelin metsätietä ylöspäin ja näin rinteessä ikimetsä kaistaleen. Kävelin 3-metrisen monokulttuuritaimikon läpi sitä kohti. Pieni palanen ikimetsää johdatti minut lähemmäksi Kerovaaran lakea.
Metsä muuttui maagisen kansallispuistomaiseksi. Vanhoja Taru sormusten herran enttimäisiä honkia, keloja, kuollutta puuta, tikan koloja ja laaja biodiversiteetti. Olin haltioissani katsoessani varttuneen metsän maisemaa Nuasjärvelle päin.
Halusin tietää, säilyykö tämä alue koskemattomana. Metsähallituksen työntekijä vastasi mailiini ilokseen, että alue on laitettu suojeluun.
Kuusi viikkoa sen jälkeen palasin alueelle. Nousin toista puolta ylös tällä kertaa. Valtavat hakkuut oli tehty suojelualueen reunaan kännykkätornin viereen. Tilalle nousee biodiversiteetiltä köyhää puupeltoa.
En ymmärrä vieläkään sitä, miksi avohakkuita tehdään. Nykyään on tiedossa, että jatkuvan kasvun hakkuut säilyttävät biodiversiteettiä paremmin ja ovat kannattavampia rahallisesti. Laaja tutkimus julkaistiin 1999 Forest Ecology and Management -sarjassa.
Puuston kasvu aidossa, jatkuvassa kasvatuksessa oli keskimäärin 50 prosenttia jaksollista kasvatusta suurempi. Etelärannikolta Lappiin asti ulottuvassa koesarjassa on verrattu jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen menetelmiä. Tilavuuskasvu oli jatkuvassa kasvatuksessa 24 prosenttia suurempi kuin nykykäytännön jaksollisessa.
Avohakkuussa ja maan muokkauksessa myös hiili karkaa ilmaan ja vesiin. Avohakkuun jälkeen metsänomistajalle ei tule muuta kuin kuluja seuraavaan 50 vuoteen.
Valtio maksaa metsänomistajalle tukea taimista ja taimikonhoidosta sekä nuoren metsän kunnostuksesta. Ilman avustuksia avohakkuut loppuisivat. Jätetään vanhat metsät rauhaan ja hoidetaan metsiämme järkevästi.
Kerovaaran alueella on muitakin koskemattomia alueita. Tärkeätä olisi luoda ekologisia käytäviä koko Lapissa näiden alueiden välillä, jotta vanhojen metsien monimuotoisuus säilyy tuleville sukupolville.
Puupeltoa on tarpeeksi hakattavana tässä maassa. Mikäli hakkuut suunnitellaan tuottamaan eri ikäistä puustoa pääsemme lähemmäksi metsiä, miltä ne näytti sata vuotta sitten.