
Torniolaislähtöisen Mikko Myllylahden kehitteillä oleva elokuva Metsurin tarina on voittanut Cannesin Critics’ Weekin Next Step -käsikirjoituspalkinnon.
Palkinto jaetaan ansioituneelle, Critics’ Weekin Next Step -ohjelmaan osallistuneelle pitkän elokuvan käsikirjoitukselle. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.
–Metsurin tarinan käsikirjoitus on todella humoristinen. Mikko on löytänyt oman näkökulmansa ja hänellä on vahva elokuvallinen visio. Tuomariston päätös palkinnosta oli yksimielinen, tuomariston jäsen Gaëlle Mareschi myyntiyhtiö Kinologysta kommentoi elokuvayhtiö Aamun lähettämässä tiedotteessa.
–Next Stepin tarkoitus on tukea ohjaajia, joilla on omaperäinen ääni. Myllylahti on myös runoilija, joten hän on yksi näistä elokuvantekijöistä, kuvailee puolestaan Critics’ Weekin ohjelmistopäällikkö Rémi Bonhomme.
Myyttinen musta komedia Pohjois-Suomesta
Metsurin tarina on myyttinen musta komedia. Oudon maakaupan seurauksena pohjoissuomalaiseen pikkukylään avataan kaivos.
Kaivanto käynnistää kohtalonomaisen tapahtumien sarjan, jonka seurauksena hyväsydäminen metsuri Pepe menettää kaiken – tärkeimmät ihmissuhteensa ja koko omaisuutensa. Pepe ei kuitenkaan vaivu epätoivoon, itseasiassa tapahtumat eivät näytä vaikuttavan häneen juuri millään tavalla.
–On hienoa, että elämän perimmäisiä kysymyksiä mustan huumorin keinoin tutkiva käsikirjoitukseni laulavine haukineen saa tällaisen tunnustuksen Cannesissa, Myllylahti kommentoi voittoa.
Ensimmäinen pitkä ohjaustyö
Metsurin tarina on Myllylahden ensimmäinen pitkä ohjaustyö.
Myllylahden lyhytelokuva Tiikeri valittiin Cannesin Critics' Weekille 2018 ja hänen käsikirjoittamansa Hymyilevä mies voitti Prix Un Certain Regard -palkinnon Cannesissa vuonna 2016.
Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Aamusta ovat tuottaneen kaikki Myllylahden elokuvat.
–Tämä tunnustus käsikirjoitukselle tuntuu erityiseltä, koska se kertoo, miten vahvasti merkittävä festivaali uskoo esikoiselokuvaan. Bonhomme on sanonut haluavansa, että kaikki Cannesissa kuulevat Metsurin tarinasta, Emilia Haukka sanoo.
Elokuva on tänä vuonna mukana myös Cannesin L’Atelier Cinéfondationissa ensimmäisenä suomalaisena hankkeena. Lisäksi Metsurin tarina on ollut mukana monissa kansainvälisissä hankkeissa, esimerkiksi Torino FeatureLabissa, missä se voitti kaksi palkintoa.
Metsurin tarina on tarkoitus kuvata Pohjois-Suomessa ensi talvena.