Suomen presidentit ovat perinteisesti nauttineet suurta kansansuosiota – persoonasta ja puoluetaustasta riippumatta. Mauno Koivisto nousi presidentiksi hurmoksellisen Manu-ilmiön saattelemana. Tyytyväisyys Tarja Haloseen huiteli ensimmäisellä kaudella ennätyslukemissa. Toista kautta tavoitteleva Sauli Niinistö on noussut vaaligallupeissa aivan omaan luokkaansa.
Mikä oikein selittää suomalaisten rakkautta presidentteihinsä? Sillä on pitkä historia, sanoo valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo ja kääntää katseen keisarivallan aikaan.
– Ainakin 1800-luvulta alkaen suomalaiseen kulttuuriin on kuulunut vahva usko etäisauktoriteetteihin. Keisaria on arvostettu ja itsenäistymisen jälkeen presidentti on ollut omassa lähes monarkistisessa sfäärissään.
Vuoden 1919 perustuslaissa presidentti sai vahvat valtaoikeudet. Sisällissodan repimässä ilmapiirissä kaivattiin kansakuntaa eheyttävää auktoriteettia, joka pysyttelisi etäällä puoluepolitiikasta.
Kekkosen kauden jälkeen presidentin valtaoikeuksia on kavennettu rajulla kädellä. Laajat kansanjoukot eivät ole muutoksesta innostuneet. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kyselyssä tänä vuonna liki puolet oli sitä mieltä, että presidentillä pitäisi olla enemmän valtaa.
Niinistö hyödynsi pelitilan
Koulutustausta ja poliittinen tietämys vaikuttavat näkemyksiin presidentin roolista. Kyselyistä on ilmennyt, että vahvaa presidenttiä toivovat erityisesti vähän koulutetut, joilla on heikko poliittinen tietämys. Samat ihmiset ovat usein tyytymättömiä puolueisiin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa politiikassa.
Presidentti Niinistö on osannut hyödyntää vallitsevaa ilmapiiriä: hän on tehnyt aktiivisesti pesäeroa puolueisiin ja pyrkinyt kansanliikkeensä avulla profiloitumaan päivänpolitiikan ulkopuolella olevana hahmona. Niinistön vaalikampanja on kuitenkin vahvasti kokoomuslaisten käsissä.
Myös olosuhteilla on oma vaikutuksensa kansansuosioon.
– Epävakaissa oloissa vahva johtajuus näyttää tärkeämmältä kuin hyvin laajaan osallistumiseen perustuva demokratia, Paloheimo sanoo ja viittaa eri maissa tehtyjen mielipidetutkimusten tuloksiin.
Niinistön suosiota on perusteltu Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisellä. Niinistöä on kiitelty siitä, että hän on hoitanut Venäjä-suhteita mallikkaasti vaikeassa tilanteessa.
Toisaalta on nostettu esiin Niinistön henkilöhistoria, josta löytyy koskettavia tapahtumia, kuten pelastautuminen tsunamista 2004.
Oman tien kulkija vetoaa
Historiantutkija, professori Martti Häikiö kehottaa varovaisuuteen kansansuosion perimmäisten syiden arvioinnissa.
– Ihmiset voivat sanoa kyselyissä jotain, mutta onko se suosion perimmäinen syy? Ihan mahdotonta sanoa, mikä on esimerkiksi karisman rooli.
Kansansuosikkien joukkoon on mahtunut hyvin erilaisella karismalla varustettuja presidenttejä. Monet ovat kuitenkin Niinistön tavoin pyrkineet esiintymään oman tien kulkijoina ja itsenäisinä ajattelijoina. Tämä istuu hyvin presidentin rooliin, sillä suoran kansanvaalin aikana presidentti on aiempaa enemmän irti puoluesidonnaisuuksista.
– Hänen täytyy olla, koska päästäkseen vaalien toiselle kierrokselle täytyy saada paljon kannatusta, Paloheimo summaa.
Ukko-Pekka, Reissu-Lasse, talonpoika, koko kansan Manu
K.J. Ståhlberg 1919-25
Suomalaisen oikeusvaltion isä, jonka johtajuutta leimasi vahva velvollisuudentunto. Oppinut virkamies ja pidättyväinen persoona. Jälkipolvien arvostama, mutta ei yltänyt omana aikanaan koko kansan presidentiksi.
Lauri Kristian Relander 1925-31
Nousi presidentiksi yllättäen mustana hevosena. Seurallinen karjalaismies, jonka aikalaiset tunsivat "Reissu-Lassena" useiden ulkomaanmatkojen vuoksi. Kokematon ja impulsiivinen johtaja. Ei nähnyt ajoissa Lapuan liikkeen muodostamaa uhkaa demokratialle.
P.E. Svinhufvud 1931-37
Päättäväinen periaatteen mies, joka kukisti Mäntsälän kapinan 1932 kuuluisalla radiopuheellaan. Ukko-Pekaksi kutsutun myhäilevän ja kansanomaisen olemuksen takana oli rautainen tahto.
Kyösti Kallio 1937-40
Parlamentaarinen sovittelija, joka rakensi kansallista yhteishenkeä ja loi pohjaa Suomen taistelulle talvisodassa. Jäyhä talonpoika, jolla oli vahvaa kunnianhimoa ajaa maalaisväestön asiaa.
Risto Ryti 1940-44
Pyrki turvaamaan Suomen itsenäisyyden sodan oloissa. Rationaalinen ja analyyttinen johtaja, joka tiesi, että sodan aikana laillisuus ja kansainvälinen oikeus eivät päde. Pidättyväistä luonnetta verrattu Ståhlbergiin.
C.G.E. Mannerheim 1944-46
Arvovaltainen aristokraatti ja kokenut rintamaupseeri, joka tunsi kansainvälisten suhteiden kiemurat. Piti hallituksesta eristäytyneenä auktoriteettina yllä suomalaisten uskoa sodasta selviämiseen.
J.K. Paasikivi 1946-56
Jyrkkä ja omapäinen persoona, joka johti kylmän sodan alkuvuosina vahvan karismansa ja pitkän kokemuksensa avulla. Herätti muissa pelonsekaista kunnioitusta. Vaali luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon.
Urho Kekkonen 1956-82
Suomen pitkäaikaisin presidentti jakoi vahvasti mielipiteitä. Poikkeuksellisen voimakas johtaja, joka otti sekä sisä- että ulkopolitiikan haltuunsa laajalle ulottuvien verkostojen avulla.
Mauno Koivisto 1982-94
Siirsi Suomea parlamentaristiseen suuntaan ja kohti Euroopan unionia. Karismaattinen ja pohdiskeleva johtaja, joka sai aikaan hurmoksellisen Manu-ilmiön pitkän Kekkosen kauden jälkeen.
Martti Ahtisaari 1994-2000
Mutkaton ja ulospäin suuntautuva persoona. Arkipäiväisti presidentti-instituutiota. Hintana oli arvostuksen mureneminen. Kokenut diplomaatti oli enemmän kotonaan matkoilla kuin sisäpolitiikan areenoilla.
Tarja Halonen 2000-2012
Työläistaustainen presidentti, jolle tasa-arvo, ihmisoikeudet ja hyvinvointivaltio ovat lähellä sydäntä. Suorasukainen persoona, jonka kautta leimasi taistelu johtajuudesta pääministerin kanssa.