Televisiolähetyksestä nauhoitettu ja Youtubessa julkaistu koostevideo lentomäen MM-kilpailuista 1986 on kauheaa katseltavaa.
Vielä kauheampaa oli aikanaan seurata kisatapahtumia Itävallassa sijaitsevan Kulmin lentomäen tornista tai montusta.
– Muistan kilpailut hyvin. Keli oli aivan karmea. Miehiä vietiin lasarettiin ihan kunnolla, Mika Kojonkoski avaa 38 vuoden takaista kilpailua.
Tuolloin 22-vuotiaan ja toisissa lentomäen MM-kilpailuissaan hypänneen Kojonkosken kohdalla kauheuskerroin sai uudet mittasuhteet oman vuoron lähestyessä.
– Verkkokalvoilla on vieläkin jälki siitä, kun Norjan Rolf Åge Berg keltaisessa hyppypuvussa lähti matkaan juuri ennen minua.
Berg liukui puomilta ränniin ja ponnisti hyppyrin keulalta. Oikukkaissa tuulioloissa hänen toinen suksensa haukkasi ilmaa kummulla.
– Näin, kun suksien pohjat paistoivat kummulla kohti tornia.
Hyppynsä hallinnan menettänyt norjalainen paiskautui naama edellä alastulorinteeseen ja liukui montun pohjalle.
Kojonkoski tajusi Bergille käyneen pahasti.
– Otin sukset jalasta. Hetken päästä harmaa helikopteri, punainen risti kyljessä lensi vierestä hakemaan Rolf Ågea.
Helikopterin papatus kuuluu myös koostevideolla, joka on oiva ajankuva siitä, millaisissa olosuhteissa mäkeä hypättiin.
Kilpailu jatkui pienen tauon jälkeen.
– Ei ollut koehyppääjiä. Seuraavana lavalle. Tunne oli erikoinen.
Nelikierroksisessa ja kaksipäiväisessä kilpailussa Bergin lisäksi Japanin Masahiro Akimoto ja Itä-Saksan Ulf Findeisen menettivät kummun yläpuolella hyppynsä hallinnan rankoin seurauksin ja loukkaantuivat pahasti.
Akimoton ja Bergin osalta hypyt jäivät uran viimeisiksi, mutta Findeisen kiipesi torniin jo seuraavalla kaudella ja kiersi maailmancupia vielä muutaman vuoden.
Tällä viikolla Kulmin lentomäessä järjestettävissä MM-kilpailuissa hypätään täysin erilaisissa puitteissa ja erilaisilla varusteilla kuin muutama vuosikymmen sitten.
– Varusteet, miehet ja tuulisuojaukset ovat kehittyneet, lajin pitkän kehityksen nähnyt Kojonkoski sanoo.
– Ennen hypättiin lumiladulta, mutta nyt on pakkasputket ladun alla. Latu on ihan eri tasoa kuin aiemmin.
Suksi saattoi pompata pois epätasaiselta lumiladulta ratkaisevasti ennen keulaa, mikä aiheutti vaaratilanteen tai ainakin pilasi hypyn.
Lumilatuun kätkeytyi toinenkin vaara.
– Vesisateella se oli märkä, ja siihen tehtiin parin metrin välein poikkiuria, joihin kertyi vettä. Sukset läpättivät kovasti, kun tultiin 100 kilometriä tunnissa -vauhdilla keulalle.
– Niistä ajoista on rajuja muistoja. Olen iloinen, että homma on kehittynyt.
Nykyään vauhdit ovat hitaammat, mutta parhaat hypyt lentomäessä ovat yli 50 metriä pidempiä kuin Kojonkosken aktiivivuosina.
Turvallisuuteen kiinnitetään huomiota myös tapahtumajärjestelyissä. Kulmissa 1986 katsojia kiipesi puihin seuraamaan kilpailua, yleisön joukossa räksytti koiria, ja loukkaantuneet hyppääjät raahattiin paareilla lääkintätiloihin yleisömassojen läpi.
Itävallan Andreas Felder voitti maailmanmestaruuden, maanmies Franz Neuländtner oli toinen ja Suomen Matti Nykänen kolmas. Felder sivusi 191 metrin hypyllään Nykäsen Planicassa tekemää maailmanennätystä.
Tuomo Ylipulli oli viides, Pekka Suorsa seitsemäs ja Kojonkoski 16:s. Edellisvuonna Planicassa Nykänen voitti maailmanmestaruuden, Ylipulli oli seitsemäs ja Kojonkoski 23:s.
Kojonkoski lopetti kansainvälisen hyppyuransa varhain, mutta on tehnyt uran valmentajana ja urheilujohtajana. Nykyisin hän työskentelee Suomen hiihtoliitossa mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajana.
– Parhaat muistot minulla on Kulmista vuodelta 2006. Roar Ljökelsöy voitti maailmanmestaruuden. Lisäksi voitimme joukkuekilpailun, Norjaa tuolloin valmentanut Kojonkoski sanoo.
