Niin kauan kuin mäestä on hypätty kilpaa, on mäkimontuissa myös puhuttu välineistä. Viime talvena keskustelu roihusi jälleen isolla liekillä, johon puhalsi happea erityisesti Suomen yhdistetyn maajoukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen. Hän puhui julkisuudessa ylisuurilla hyppypuvuilla huijaamisesta ja sai sen takia Kansainväliseltä hiihtoliitolta FIS:ltä varoituksen.
Tulevana olympiatalvena mäkipukuja mittaa uusi varustevalvoja, suomalainen Mika Jukkara. Hänen mukaansa viime kauden ongelmat johtuivat siitä, ettei hänen edeltäjänsä Sepp Gratzerin johdolla valmisteltuja kontrollimenetelmien täsmennyksiä saatu täysin käyttöön.
– Edeltäjäni teki hyvää työtä, ja vuosi sitten keväällä tehtiin täsmennyksiä kontrollimenetelmiin. Uudet menetelmät testataan yleensä kesä-gp:ssä, mutta se ei covidin takia onnistunut. Tämä ehkä johti viime kauden tilanteeseen, Jukkara kertaa.
Jukkara, 57, on toiminut mäkihyppytuomarina vuodesta 1990 lähtien ja vuodesta 2004 lähtien kansainvälisissä kisoissa teknisenä asiantuntijana. Jukkara toimi kilpailunjohtajana Lahden 2017 MM-kisojen mäkihypyissä.
Sääntöjen rajojen koetteleminen on arkipäivää kaikissa urheilulajeissa.
– Urheilijat tekevät tätä työkseen ja hakevat mahdollisimman pitkälle meneviä hyötyjä. Meillä on kuitenkin toimivat menetelmät, miten varusteita kontrolloidaan, ja niitä otetaan käyttöön paremmin ensi kaudeksi, Jukkara lupaa.
Vartaloskannausta tutkitaan
Viime kauden keskustelut liittyivät – kuten usein aiemminkin 2000-luvulla – hyppypukujen kokoon erityisesti haarasauman kohdalla. Reilusti haarojen alapuolelle ulottuva puku antaa hyppääjälle lisää liitopinta-alaa.
Jokaiselle hyppääjälle tehdään ennen kauden alkua niin sanottu perusmittaus, joka määrää sallitun puvun koon.
– Hyppääjä laitetaan selkä seinää vasten. Kantapäät, pohkeet, selkä ja takaraivo pitää olla seinää vasten, ja siinä otetaan pituus ja haaramitta. Niiden mukaan määrittyvät pukujen mitoitukset. Tulemme jatkossa seuraamaan entistä tarkemmin haarasauman pituutta, että siitä haettaisiin mahdollisimman vähän etua.
Mäkihyppääjät pyrkivät mittauksissa ja pukutarkastuksessa esiintymään maksimikokoisina. Se voi tarkoittaa keuhkojen vetämistä täyteen ilmaa ja lihasten kevyttä jännittämistä.
– Kun perusmitat otetaan, paikalla pitää olla kaksi mittaajaa. Mittaukset tehdään jatkossa entistä tarkemmin ja useamman ihmisen voimin. Jos urheilija vetää vatsan täyteen ilmaa, sanon aina, että minulla on aikaa odottaa. Kyllä urheilija joutuu jossain vaiheessa hengittämään ulos. Mietinnässä on, otetaanko jotain toimia lisää. Tämä on kaikilla tiedossa, Jukkara kertoo.
Yksi vaihtoehto on vartaloskannauksen käyttäminen perinteisen mekaanisen mittauksen ohella.
– Vartaloskannaus on yksi vaihtoehto, jota tutkimme kesällä. Meillä on erittäin hyvät mekaaniset mittauslaitteet, mutta kokeilemme myös digitaalisia laitteita ja vertaamme niillä saatavia mittoja.
Varustetarkastajan pahin vihollinen on kilpailuihin liittyvä kiire. Hyppääjiä tulee mäestä alas alle minuutin välein, ja mahdollisimman monta pitäisi ehtiä tarkastaa.
– Perusasia on puvun koko yleisesti, vyötärönauhan ja haarasauman koko. Lisäksi katsomme suksen pituuden, ne ovat tyypillisimpiä tarkastuksen kohteita. On tarkastajasta kiinni, mitä näkee kunkin kilpailun kohdalla tärkeäksi. Varustetarkastuksen pitää olla selkeä kaikille osapuolille.
