
Marttojen vanhan sloganin mukaan elämä on parasta itse tehtynä. Tämä oli syy, miksi liityin Marttoihin noin viisi vuotta sitten. Silloin tietämykseni Martoista oli suhteellisen vähäistä: heillä on jotain ruokakursseja sekä marttakerhoja, jossa todennäköisesti kudotaan villasukkia. Ajattelin sopivani joukkoon, sillä kudonhan minäkin.
Marttamaailmankuvani muuttui kuitenkin täysin vuoden alusta, kun aloitin kokopäivätyön Lapin martoilla. Olen mykistynyt siitä toiminnan laajuudesta ja vaikuttavuudesta, mitä Martoilla tehdään. Ruokakursseista olin oikeassa, mutta yllätys kyllä, se villasukan kutominen tulikin vasta “siellä sivussa”.
Martat antaa kotitalousneuvontaa kaikille kiinnostuneille, ja kursseja räätälöidään myös eri kohderyhmille. Kohderyhmistä lapsiperheet ja ikäihmisten ovat keskeisimmässä asemassa.
Marttojen toiminta keskittyy pääosin arjen sujuvuuden edistämiseen ruoka- ja kotitalousneuvonnan kautta, mutta toiminnassa on myös mukana kotipuutarha ja ympäristö. Virallisesti sanottuna Martat on kotitalousneuvontajärjestö, jonka päätehtävänä on edistää kotien ja perheiden kestävää ja toimivaa arkea, sillä hyvä arki kuuluu kaikille.
Ruuan valmistus ja yhdessä syöminen kaikessa yksinkertaisuudessaan on ihmisiä yhdistävä ja lähentävä toiminta, jonka kautta Martat toteuttaa tehtäväänsä.
Monesti niin arkisesta asiasta kuin ruuasta, tehdään toiminnan ydin; pieni asia, jolla on iso vaikutus. Oli se sitten itse leivottu leipä tai yhdessä tehty ateria, ruoka palkitsee tekijänsä joka kerta ja yhdessä tekemisen kautta tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Kohtaamisia sekä oppimisen ja onnistumisen ilon näkee joka kurssilla.
Marttojen toiminnassa löytää ja oppii yhdessä tekemällä ne arjen tiedot ja taidot, jotka tekevät omasta elämästä rikkaampaa.
Marttatoiminta on vaikuttanut minunkin arkeeni. Marttailen nykyään sekä töissä että kotona. Itse olen mielestäni ennen ollut ihan tavallinen arkiruuan laittaja, mutta työ Martoilla on nostanut keittiöelämäni ihan uudelle tasolle. Ruoka on saanut kunniapaikan. Olen innostunut kokkaamaan paljon enemmän ja ennen kaikkea kokeilemaan uusia reseptejä. Martat on toteuttaneet kotitalousneuvontaa jo 122 vuotta, joten reseptiarkisto on sen mukainen. Myös erilaisia arkielämää helpottavia vinkkejä Martoille on vuosien saatossa kerääntynyt loputtomasti.
Jos haluaa martaksi, ei tarvitse osata kokata tai kutoa villasukkia; se on täysin väärä uskomus. Marttojen kanssa kyllä oppii, ja eihän sitä tiedä, mihin marttailu voi viedä. Minut se vei työhön, joka ei oikein tunnu työltä. Marttailu on hauskaa, ja on hienoa olla mukana tekemässä hyvää arkea.
Kuten Marttojen uusi slogan kuuluu: Hyvästä arjesta parempi maailma.