Jos mielenterveys alkaa järkkyä, ei ole yhdentekevää, millä paikkakunnalla sattuu asumaan. Sairaanhoitopiirien välillä on hätkähdyttävän suuria eroja psykiatrisen hoidon menetelmissä.
Erot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoista.
Esimerkiksi väestöön suhteutettu tilasto tahdosta riippumattomassa sairaalahoidossa vuonna 2015 käytetyistä pakkotoimista kertoo, että potilaan eristystä käytettiin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä 68 kertaa. Vaasan piirissä kertoja oli vain kuusi.
Vastaavasti leposidettä eli sitomista sovellettiin Länsi-Pohjassa 55 kertaa ja Vaasassa ei lainkaan.
Tahdonvastaiseen injektiolääkitykseen turvauduttiin Pirkanmaalla toissa vuonna 41 kertaa. Keski-Pohjanmaalla ja Vaasassa kertoja ei ollut yhtään.
Kyse ei ole satunnaisvaihtelusta, sillä erot toistuvat tilastoissa vuodesta toiseen. Myöskään potilasaineksen poikkeamat eivät selitä haitarin leveyttä. Luvut voivat olla vierekkäisissä sairaanhoitopiireissä jatkuvasti täysin eri suuruusluokkaa.
Hoitokulttuurit erilaisia
Pakkotoimet ovat tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa sairaanhoidossa äärimmäisiä keinoja. Niiden lisäksi huomattavia alueellisia eroja voi poimia muista mielenterveyspotilaiden hoitoon liittyvistä tilastoista.
Asiantuntijoiden mukaan erojen tärkein syy ovat erilaiset hoitokulttuurit.
Kokonaishoidon menetelmät ovat eri alueilla muotoutuneet aikojen saatossa omanlaisikseen. Psykiatriseen sairaanhoitoon on voinut syntyä yksiköitä, jotka ovat kuin omaa elämäänsä eläviä saarekkeita.
Erojen seurauksena potilaat ovat asuinpaikan perusteella erittäin epätasa-arvoisessa asemassa.
Kansainvälisessä vertailussa tahdonvastaisten pakkokeinojen käyttö on Suomen sairaaloissa yleistä.
Pakkotoimet ovat kuitenkin vähentyneet ja vähenevät todennäköisesti edelleen. Lisäksi niiden asianmukaiseen ja potilasta kunnioittavaan soveltamiseen on kiinnitetty viime vuosina erityistä huomiota.