Me­ri­lap­pi­lais­ten kir­joit­ta­jien runoja jul­kais­tiin Suomi 100 ru­no­kir­jaa -sar­jas­sa

Merilappilaiset kirjoittajat ovat julkaisseet runokokoelmiaan Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -sarjassa.

Raili Ilola , Sanni Liiti , Anita Myllykoski ja Ritva-Elina Pylväs ovat tutustuneet toisiinsa kirjallisuuden kautta. He ovat toimineet aktiivisesti Lapin kirjallisuusseurassa, osallistuneet kirjoittajakursseille ja keskustelleet Tornionlaakson sanataidepiirin Facebook-ryhmässä.

Kaikki naiset olivat Pylvään kirjoittaman Alisa Väylän tytär -teoksen julkaisutilaisuudessa.

–Olin Facebookissa nähnyt, että Mediapinta julkaisee satavuotiaan Suomen kunniaksi sata runokirjaa. Yhtäkkiä päässäni välähti, että mehän voisimme tehdä yhteisen antologian, kertaa Sanni Liiti.

Naiset alkoivat kaivella pöytälaatikoitaan etsiäkseen sopivia runoja antologiaan. Teokseen piti valita yhteensä kuusikymmentä runoa.

–Meistä jokainen valitsi kaksikymmentä runoa. Kokoonnuimme Anitan luokse ja jaottelimme runot niiden aiheiden mukaisiin pinoihin, Raili Ilola muistelee.

Lopulta kirjoittajat tekivät itse omat valintansa.

–Emme sorkkineet toistemme runoja tai yrittäneet muuttaa ja korjailla niitä, Anita Myllykoski toteaa.

Kirja syntyi nopeasti ja tehokkaasti lähestulkoon yhdeltä istumalta. Yhdessä kehiteltiin teoksen ja kirjan lukujen nimet. Kansikuvaksi valittiin Anita Myllykosken tekemästä kuvataiteesta työ, joka parhaiten kuvasi antologian nimeä Väylän vaahtopäillä . Kirjan ja sen kansikuvan sinivalkoiset värit valikoituivat sattumalta, mutta soveltuvat hyvin Suomi 100 -julkaisuun.

–Rajasimme kuvasta pois valaan. Alkuperäisteoksessa on Joona valaan vatsassa, Myllykoski paljastaa.

Väylä eli Tornionjoki yhdistää Ilolaa, Liitiä, Myllykoskea ja Pylvästä. Pylväs kirjoittaa tornionjokilaaksolaisella murteella, muut käyttävät yleiskieltä.

–Väylä näkyy symboliikkana. Väylässä on vettä ja siellä on aaltoja, meillä on täällä elämän koko kirjo. Nousuja ja laskuja. Elämä virtaa kuin vesi väylässä, Raili Ilola kuvailee.

–Väylä on eri asia kuin Tornionjoki. Väylä on se, joka kulkee ja jonka päällä kuljetaan, hän jatkaa.

Anita Myllykosken runossa Virta on teoksessa runo Virta.

–Olen Oulujoen rannalta kotoisin ja jokihan on valjastettu. Omassa kotipitäjässäni Utajärvellä tehtiin 1950-luvulla mittavia maansiirtotöitä, jotka vaikuttivat maisemaan pysyvästi. Ihmiset murehtivat asiaa vuosikymmeniä. Mikä arvo on sillä, että Tornionjoki on vapaa!

Vaikka kirjallisuus on vahvana näiden naisten elämässä, ei heillä ihan joka päivä tule kirjoitettua.

–Runojen kirjoittamisessa tulee välillä pitkä paussi. Sitten iskee inspiraatio. Olen kirjoittanut myös näytelmiä, joista yhtä pienoisnäytelmää esitettiin parikymmentä kertaa, Liiti kertoo.

Raili Ilola on mukana muun muassa Kapin Kirjallisuusseuran Lapillinen-lehden toimituskunnassa.

–Kirjoitan esimerkiksi kirja-arvioita.

Myllykoski taas on mukana Kirjoittajaryhmä Ringissä, joka julkaisee aika-ajoin runoantologioita.

Runoja iloista ja suruista

Maija-Liisa Huovisen runot käsittelevät niin iloja kuin surujakin.

Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Kemiläinen Maija-Liisa Huovinen ei ollut koskaan aikaisemmin julkaissut runoja missään. Hänen kokoelmansa Ilo nousee syvistä vesistä julkaistaan niin ikään Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -sarjassa.

–Pöytälaatikkoon oli kertynyt runoja viimeisten vuosien ajalta. Sisälläni oli painetta, jotka purkautuivat runojen kautta, Huovinen kuvailee.

Hän toteaa kirjoittamisen olevan terapeuttista.

–Mieheni kuoli vuonna 2012, ja sen jälkeen runoja alkoi syntyä, hän kertoo.

Runojen kirjoittaminen on Huoviselle tapa ilmaista itseä niin ilon kuin surunkin hetkellä.

Runokokoelmaan valikoitui 63 runoa.

–Ystäväni auttoi minua valitsemaan runot, joista syntyi looginen kokonaisuus, Huovinen kertoo.