Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmassa ei ole omaa aluepolitiikkaa koskevaa kohtaa. Se ei ole ihmekään, kun tietää keskustan ja kokoomuksen lähtökohtaiset näkemyserot maan tasapuolisen kehittämisen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.
Ehkä on hyvä, ettei ole kirjattu mitään sitovaa ja pakottavaa. Hallituksen kunnianhimoinen yhteiskuntasopimus tussahti kikypaketiksi, eräänlaiseksi kintaanpeukaloksi komean puvun sijasta. Palikka kerrallaan olisi ehkä saatu vaikuttavampaa aikaan.
Kun ei niin kauheasti mainosteta, saatetaan saada pienin askelin jotain aikaiseksi. Toivoa sopii, että tällaisia askelia otetaan samaan aikaan, kun aluepolitiikka näkyy keskustassakin parhaiten juhlapuheissa.
Aina kun aluepolitiikka jossakin mainitaan vähän arvovaltaisemmalla suulla, vetää pääkaupunkikeskeinen media esille kommentoija-armadan ampumaan väitteet upoksiin. Asialle haetaan keskeiset poliitikot, virkamieseliitti ja yhden uskon taloustieteilijät.
Toisenlaisen taloudellisen kehitystien kaavailijat esittävät, että Suomi voisi saada kilpailuetua keskittämisen sijaan hajauttamisesta. Kasvu voisi olla vähän hitaampaa, mutta se kasvu voisi rakentua vakaammalle perustalle.
Yhden opin tyrmäys näille ajatuksille tulee tiukasti: Yritysten ja työvoiman kannattaa keskittyä, koska silloin niistä tulee tuottavampia. Keskittymisen hidastamiselle on vaikeaa löytää taloudellisia perusteita. Keskittyminen tuo selviä hyötyjä.
Ja edelleen: Isoissa keskuksissa syntyy kohtaamisia,"tiedon läikkymisiä". Kun muutostahti on nopea, on tärkeää olla siellä, missä uutta kehitetään.
Keskittämisen yksioikoinen ideologia lähtee kuitenkin siitä, että kaikki taloudellinen toiminta on tehty yhdestä puusta, tai paremminkin yksistä biteistä.
Ekonomistitkin myöntävät kuitenkin, että innovatiivisia yrityksiä on myös etäällä keskuksista. Tämän ilmiön syitä hekin haluaisivat tutkia lisää.
Neljännesvuosisadassa kaupunkialueiden väkiluku on kasvanut 680 000 asukkaalla ja maaseudun väkiluku pienentynyt 200 000 ihmisellä. Väestön ja työllisyyden kasvu on keskittynyt seitsemään suureen kaupunkialueeseen.
Tämä on tietenkin totta. Kysymys kuuluukin onko kehitystä aihetta kiihdyttää niin, että monet voimavarat jätetään käyttämättä.
Aluepolitiikassa ei ole kyse koko maan väkisin asutettuna pitämisestä hinnalla millä hyvänsä. Kyse onkin maantieteellisten resurssien maksimaalisesta hyödyntämisestä. Tällaisia ovat esimerkiksi metsätalous ja matkailu, joiden edellytykset täytyy pitää kunnossa ympäri Suomea.