Me­lo­draa­maa ja ku­rit­to­mia kont­ras­te­ja – ais­til­li­nen setti Si­be­lius­ta edustaa puh­das­ta ro­man­tiik­kaa par­haim­mil­laan

Viulisti Linda Suolahti ja pianisti Anna Laakso harjoituksissa.

Kuva: Jussi Leinonen

Niin romanttista ja kaihoisaa, ettei sanotuksi saa.

Jokainen, joka on koskaan kyynelehtinyt romanttisen kirjallisuuden, kuten Eino Leinon ja J.L Runebergin runojen tai yhtä lailla puhdasta romantiikkaa huokuvien Sibeliuksen piano- ja viulukappaleiden äärellä, saanee tipan linssiin myös Valoa Kamariin ry:n toukokuisessa kevätkonsertissa.

– Tästä on tulossa hirvittävän romanttinen konsertti. Ikiaikaiset rakkauden ja kaipuun teemat ovat vahvasti läsnä, vaikkakin vähän perinteisestä poikkeavaan tyyliin. Me kaikki vaivuimme harjoituksissa ekstaasiin, kun musiikki oli niin peittelemätön kaunista, Valoa Kamariin ry:n perustaja ja pianisti Anna Laakso huokaa.

Melodraamaa

Aistillinen setti Sibeliusta – kuriton kourallinen kontrasteja -konsertti möyhii mieltä ja sielua pohjanmaan kautta Sibeliuksen ikivihreiden sävelten siivin.

Ja kun verhoa raotetaan kulissien taakse, paljastuu ohjelmistosta myös yksi erityislaatuinen harvinaisuus: pianotriolle, laulajalle ja resitoijalle sävelletty, Runebergin samannimiseen runoon pohjautuva Mustasukkaisuuden yöt, jonka tulkitsee näyttelijä Markku Lukka. Kyseessä on melodraamaa parhaimmillaan. Vaikkakin joidenkin mielestä pahimmillaan.

– Melodraamaa tehtiin paljon vielä 30-luvulla, mutta sitten tapahtui jotain ja siitä tuli jotenkin noloa. Nykyään sitä esitetään usein vähän anteeksipyydellen, todeten, että tämä voi nykyihmiselle olla kiusallista. Se on hassua, onhan meillä kansa, joka katsoo Kaunareitakin, Laakso naurahtaa.

Näyttelijä Markku Lukka ja pianisti Anna Laakso neuvonpidossa.

Kuva: Jussi Leinonen

Toukokuisen konsertin esiintyjäkaartille puhdas ja paljas, krumeluureista riisuttu romantiikka on yhtä vähän ongelmallista kuin Sibeliukselle itselleen. Toisin sanoen: ei lainkaan.

Puhtaita tunteita

Kuten pienistä ja aistikkaista, naisten salonkimusiikiksi usein niputetuista kappaleistaan kärkästä kritiikkiäkin jälkeenpäin saanut Sibelius kirjoitti päiväkirjassaan vuonna 1910: ”Täytyy yhdistää suurta ja pientä. Sinfonioita ja lauluja.”

Nyt, noin 110 vuotta myöhemmin se sama intohimo, palavien tunteiden jano ja puhtaan musiikin tekemisen palo saavuttavat myös Korundin konserttiyleisön.

– Olemme halunneet ilmaista puhtaita tunteita ja kaipausta ymppäämättä siihen mitään ylimääräistä. Vilpittömimmät ja palavimmat tunteet ja melodianpätkät vaativat kuitenkin kaikkein eniten työstämistä, ettei lopputulos mene yli äyräiden, Laakso pohtii.

– Inspiraatiota ja erilaisia näkökulmia tekemiseen tuo myös eri taiteenalojen yhdistäminen sekä raikkaiden tuulahdusten hakeminen Rovaniemen ulkopuolelta, Laakso mainitsee.

Huumorista kontrastia

Kevätkonsertissa raikkaana tuulahduksena nähdään sopraano Pia Freund, joka tunnetaan erityisesti Kaija Saariahon vokaalimusiikin mestarillisena tulkkina. Nyt hän tulkitsee Saariahon voimallisen, sopraanolle ja elektroniikalle sävelletyn kappaleen nimeltään Lohn, jossa elektroniikkaa ajaa taidokas Taito Kantomaa. Lisäksi estradille nousevat viulisti Linda Suolahti, sellisti Lauri Angervo sekä klarinetisti Pekka Niskanen.

Takana on satoja työtunteja ja edessä keväisellä kiihkolla ryyditetty, intohimon, rakkauden ja rytmisen ilottelun ilta. Konsertin nimeen sisältyvä aistikkuus on siis selvä. Mutta mistä kumpuavat luvatut kontrastit?

– Elämän ja rakkauden kantava voima on huumori. Niinpä halusin, että konsertti päättyy kappaleeseen, joka on mahdollisimman kaukana melodraamasta. Siksi konsertin lopuksi kuullaan Bartokin Kontrastit, Laakso paljastaa.

– Tarkoitus ei ole pyyhkiä pöytää, mutta on ihanaa tarjota yleisölle kontrasteja. Saa nähdä, miten tällainen kokonaisuus otetaan vastaan, hän lisää.

Itkun ja naurun monologi

Valon määrä ei ole vakio vaan se kasvaa kesää kohden. Niinpä myös Valoa Kamariin -kulttuuriyhdistys tarjoilee vielä annoksen verran ekstravaloa tämän kevään nimiin. Helatorstaina lappilaista yleisöä saapuu viihdyttämään näyttelijä Kimmo Hirvenmäki riipaisevalla Miljoona hyvää syytä -monologillaan.

– Se on itkun ja naurun juttu ja yksi järisyttävimpiä teatterielämyksiä, jonka olen aikoihin nähnyt, toteaa Valoa Kamariin -yhdistyksen perustaja ja pianisti Anna Laakso.

Alun perin Kemin kaupunginteatterille tuotettu esitys on koskettava ja liikuttava, mutta samalla myös nauruhermoja kutkutteleva kertomus pojasta, jonka äiti hautoo itsemurhaa ja joka alkaa listata tälle pieniä hyviä syitä elää. Kyseessä on monologi yhdelle näyttelijälle ja yleisölle. Vapaaehtoisia yleisön edustajia osallistetaan mukaan näytelmän kulkuun, mikä tekee teatterikokemuksesta yhteisöllisen ja intiimin.

– Myös oma 15-vuotias poikani haltioitui esityksestä niin, että esitti siitä pätkän Steiner-koulun lopputyönä. Tämä pitäisi kaikkien nähdä, ja ehkä nyt olisi sopiva aika etenkin teinien ja heidän vanhempiensa lähteä yhdessä teatteriin, Laakso vinkkaa.