Kun kanojenpito kävi tutuksi, Anne Airola hankki mehiläispesän.
Omavaraisuus on maalaiselämän iloja.
Jos mehiläispesässä meinaa tulla helteellä liian kuuma, osa työläisistä muuntuu tuulettimiksi.
"Tuossa ne ovat pesän lentoaukon vieressä ja heiluttelevat siipiään", mehiläistarhuri Anne Airola sanoo.
Talvella samat työläiset toimivat tarvittaessa lämmittiminä värisyttämällä kehoaan.
"Minusta mehiläisten elämä on niin kiinnostavaa! Miten ne osaavatkin tehdä kaiken?" Airola miettii.
Mehiläiset osaavat suunnistaa takaisin pesäänsä reilun kahden kilometrin päästä. Ne keräävät mettä, vettä ja siitepölyä ja valmistavat niistä hunajaa. Pesässä ne hoitavat munista kuoriutuvia toukkia ja tarpeen vaatiessa kasvattavat niistä yhden itselleen uudeksi kuningattareksi.
Lisäksi mehiläiset rakentavat. Ne valmistavat massan ja tekevät siitä hunajakennoja. Täydet kennot ne peittävät tekemällään vahalla.
Ihminen tekee tarvittaessa hienon pesän ja vaikka sellumassasta kennonkin, mutta hunajan valmistusta se ei osaa.
Synteettistä hunajaa ei ole keksitty, ja niinpä ihminen voi vain ihmetellä, millainen monitaituri pieni mehiläinen onkaan.
Anne Airola hankki ensimmäisen mehiläispesänsä Oikaraisessa sijaitsevan kotinsa pihaan viime kesänä. Työkseen Airola on ohjelmapalveluyrittäjä Napapiirillä sijaitsevalla huskytilalla, jonka hän omistaa yhdessä miehensä kanssa. Sen rinnalla hän harrastaa maalaiselämää, kulttuuria ja liikuntaa.
"Kiinnostuin mehiläisistä, kun suoritin luonnontuotealan tutkinnon joitakin vuosia sitten. Minulla on haave, että voisin olla ruoan suhteen mahdollisimman omavarainen."
Perunoita, kasviksia ja kananmunia Airolalla on jo omasta takaa, ja nyt toiveissa on pudottaa sokerikin pois ostoslistalta.
"Viime kesänä minulla oli vain yksi pesä ja sää oli surkea, joten hunajaa tuli vain kuusi kiloa. Nyt on kaksi pesää, ja kahdesta voi saada ihan kymmeniä kiloja hunajaa kesässä."
Mehiläiset tekevät hunajaa talven ruokavarastoksi. Kun tarhuri nostaa hunajakakut pesästä, kaapii kennoja peittävän vahan ja kopistelee hunajat linkoon, mehiläiset tarvitsevat uutta ravintoa. Sitä varten pesään pannaan laatikollinen sokerimassaa, josta työläiset tekevät noin viikossa uudet, kepeämmät hunajat. Keväällä ruokinta uusitaan, jos entiset eväät on syöty.
Airolan mukaan hunajaa voi kerätä läpi kesän, mutta hänenlaisensa pientarhuri tekee työn yleensä yhdellä kertaa.
"Jos haluaa tietynlajista hunajaa, esimerkiksi voikukkahunajaa, niin silloin hunajat pitää kerätä heti kun kasvi on lakannut kukkimasta. Mutta minulle kelpaa syksyn sekahunaja ihan hyvin."
Hunajan lisäksi Airola on kokeillut siitepölyn keräämistä. Siitepöly kelpaa esimerkiksi jogurtin sekaan. Siitepölyä kuvataan superfoodiksi, koska siinä on tiiviissä muodossa paljon ravinteita. Sen kerrotaan muun muassa torjuvan flunssaa ja antavan virkeyttä.
"Mutta sitä en ole raskinut kerätä kuin kerran, koska mehiläiset tarvitsevat sitä hunajanvalmistukseen", Anne Airola sanoo.
Katso videolta, kuinka mehiläisten keräämä siitepöly saadaan talteen.
Muutakin kuin hunajaa
Hunaja on mehiläispesän päätuote. Sitä voidaan käyttää sokerin tapaan jopa leivonnassa.
Siitepölyä voi kerätä lentoaukon "verkolla", joka puristaa siitepölyn mehiläisen vasuista keruuastiaan. Luonnehditaan superfoodiksi eli voimaruoaksi.
Mehiläisvaha on pesän kennostojen rakennusaine. Sitä käytetään muun muassa kosmetiikassa ja kynttilöissä.
Propolis eli kittivaha on antibioottinen aine, jolla mehiläiset paikkaavat rakennelmiaan. Pesään voidaan asettaa reikälevy, joka saa mehiläiset tekemään kittivahaa.
Pölytys on mehiläisten tarjoama palvelu esimerkiksi marjanviljelijöille. Hyvällä tuurilla lähisuon hillasatokin kasvaa.
Mehiläispesän ja hoitotarvikkeiden hankkiminen maksaa Anne Airolan mukaan 700–800 euroa. Aloittelevalle tarhurille Airola suosittelee mehiläistenhoidonkurssia, jonka hän itse kävi varmuuden vuoksi kahteen kertaan.
"Tässä on paljon oppimista, että miten pesää pitää seurata ja hoitaa", Airola sanoo.
Mehiläistarhurin on osattava paitsi hoitaa mehiläisiä myös seurata pesän tapahtumia. Kesällä pitää huolehtia esimerkiksi siitä, että pesässä on sopivasti tilaa, jotta hunajantuotanto pysyy käynnissä.
Keväällä on seurattava parveiluintoa. Parveilussa puolet mehiläisistä muuttaa muualle ja perustaa uuden yhdyskunnan. Tarhurille se tietää työvoiman menetystä, ja siksi se pyritään estämään.
Ensimmäisen mehiläisyhdyskunnan eli pesäjaokkeen hankinnassa Airola suosittelee kääntymään paikallisen yhdistyksen, Napapiirin mehiläishoitajien puoleen. Suomessa mehiläisten riesana on varroapunkki, mutta Rovaniemen seudulla siltä on säästytty hyvin, ja toive on, ettei se uusien pesien mukana suotta tänne leviäisikään.
Mehiläistarhaajan täytyy rekisteröityä Eviralle eläintenpitäjiksi ja ilmoittaa mehiläisten pitopaikat.