Maria Tikka oli ujo ja väsynyt yk­si­huol­ta­ja, kunnes hän löysi kamp­pai­lu­la­jit ja seuran pik­ku­jou­luis­ta puo­li­son – Nyt hän treenaa 7–9 kertaa vii­kos­sa

Maria Tikka oli väsynyt, kiireinen ja yksinäinen. Hän söi huonosti ja poltti ketjussa tupakkaa.

Siitä on nyt neljä vuotta. Tikka opiskeli viimeistä vuotta ammattikorkeakoulussa, teki kokopäivätyötä ja hoiti yksinhuoltajana 4-vuotiasta Jonnea .

Sosiaalista elämää ja omanikäisiä kavereita ei juuri ollut. Kavereilla oli omat perheet ja suurin osa heistä oli muuttanut pois Rovaniemeltä. Tapaamisia oli vaikea järjestää, koska aikataulut eivät ikinä sopineet yhteen.

"Tuntui, että kaikki liukuivat ulottumattomiin", Tikka sanoo.

Tikka oli aina ollut sisäänpäin kääntynyt ja teininä hän rakensi ympärilleen suojamuureja. Vieraassa porukassa hän ei uskaltanut avata suutaan, koska pelkäsi torjutuksi tulemista.

Sitten kaikki muuttui.

Ujous ja väsymys katosivat, kun Tikka löysi urheiluharrastuksen.

Kaveri kertoi Facebookissa potkunyrkkeilyn peruskurssista, jonka MMA Rovaniemi järjesti.

Kamppailulajit kiehtoivat Tikkaa. Ne näyttivät hienoilta, koska harrastajat tekivät kropillaan kummallisia asioita. Kurssille Tikka ei ollut koskaan uskaltautunut.

"Harrastaminen tuntui mahdottomalta, koska olen pieni eikä ollut valmiiksi vahva ja ketterä", hän sanoo.

Tikka keksi tekosyitä, miksi ei voisi lähteä kurssille: Liian kiire. Ei uskalla. Pitäisi tavata joukko tuntemattomia ihmisiä. Viimeisimmistä liikunnallisista harrastuksista oli kymmenen vuotta.

Sitten hän ajatteli, että viikoittainen liikunta auttaisi väsymykseen.

Tikka oli flunssassa, kun kurssi alkoi. Ensimmäiset treenit jäivät väliin ja kynnys nousi entistä korkeammalle.

Lopulta Tikka lähti.

Ensimmäisellä kerralla hän ei meinannut löytää pukuhuonetta eikä uskaltanut kysyä apua. Hän vaihtoi vaatteet väärässä pukuhuoneessa, löysi sitten oikeaan ja hipsi sinne aivan hiljaa.

Viimein hän uskalsi tunnustaa, että jännittää hurjasti, koska ei päässyt ensimmäisiin treeneihin.

Toiset tsemppasivat. Muistuttivat, että hekin olivat aloittaneet vasta.

"Harjoituksiin meneminen oli vaikein pala. Treeneissä en ehtinyt pelätä enkä miettiä, että pitäisi puhua vieraille. Se oli suuri helpotus ja treenit olivat äkkiä ohi", Tikka sanoo.

Aikataulutusta. Aluksi Maria Tikan oli vaikea ehtiä kaksiin potkunyrkkeilytreeneihin viikossa. Nykyään hän treenaa brasilialaista jujutsua 7–9 kertaa viikoittain.

Kuva: Jussi Leinonen

Itsevarmuus kasvoi ja Tikka uskaltautui seuran pikkujouluihin. Juhlista tarttui mukaan mies, jonka kanssa Tikka on nyt kihloissa.

Pikkujouluista löytyi myös uusi urheiluharrastus, brasilialainen jujutsu. Tikka oli nähnyt lajin treenejä vilaukselta, kun kävi potkunyrkkeilyharjoituksissa.

"Jotain painimöngerrystä se oli. En ollut ajatellut kokeilla", hän naurahtaa.

Nykyinen mies kavereineen valotti juhlissa lajin saloja: Se on vähän kuin judon ja painin sekoitus.

Tikka halusi lisää treenejä kalenteriin, mutta potkunyrkkeilyä oli vain kahdesti viikossa. Jujutsun harrastajat houkuttelivat häntä peruskurssille.

Taas Tikka lateli tekosyitä: Ei ehdi. Tiukka aikataulu.

Taas hän lähti.

"Jäin totaalisesti koukkuun!" hän hymyilee.

"Peruskurssille mennessä ei tarvitse osata mitään tai olla vahva valmiiksi."

Myöhemmin brasilialainen jujutsu valtasi kaiken vapaa-ajan ja potkunyrkkeily jäi pois.

Sitten Tikka tuli kipeäksi. Kamppailulajit kuluttavat paljon energiaa, eikä Tikka syönyt tarpeeksi. Pariskunnan sänkykin oli huono. Molemmat nukkuivat levottomasti ja heräilivät monta kertaa yössä.

He laittoivat ruokavalionsa kuntoon ja ostivat uuden sängyn. Tikka parani.

"Kaikki tähtäsi siihen, että voisin treenata enemmän", hän nauraa.

Aluksi oli vaikeaa ehtiä kaksiin potkunyrkkeilytreeneihin viikossa. Nyt Tikka treenaa brasilialaista jujutsua viikoittain 7–9 kertaa.

Katso videolta, kuinka Maria Tikka lämmittelee niskalihaksiaan. (Juttu jatkuu videon jälkeen.)

Ensimmäisissä kisoissa Tikkaa jännitti niin paljon, että teki mieli oksentaa. Hän pääsi tatamille asti ja oli tyytyväinen, koska oli taas ylittänyt itsensä. Siitä jäi halu kisata jälleen.

Samana syksynä hän otteli SM-kisoissa. Siellä tuli takkiin, mutta Tikka lähti kotiin kokemusta rikkaampana.

Sittemmin Tikka on käynyt niin monissa kisoissa kuin kalenteri ja kukkaro ovat sallineet. Viime vuonna hän ylsi SM-pronssille. Pronssimitali tarttui mukaan myös syksyn Finnish Openista.

Tammikuussa Tikka asteli ensimmäistä kertaa kansainväliselle kisatatamille Lissabonissa ja keväällä hän suuntasi Los Angelesiin MM-kilpailuihin. Los Angelesissa Tikka voitti ensimmäisen viidestä matsista, joilla olisi selvittänyt tiensä mitalikamppailuun. Se oli hyvä saavutus.

"Olen omassa vyöluokassani kansainvälisellä tasolla. MM-kisat vahvistivat tiedon", Tikka toteaa.

Monissa kamppailulajeissa kisatatamille pääsevät vain mustan vyön urheilijat, mutta brasilialaisessa jujutsussa kilpailla voivat kaikki. Tikan vyö on sininen, joka on toinen viidestä.

Tikan sosiaaliset piirit ovat kasvaneet ja sali tuntuu toiselta kodilta. Treeneihin lähtee usein koko perhe, sillä mies Johannes Vähänikkilä on seuran brasilialaisen jujutsun päävalmentaja ja Tikan henkilökohtainen valmentaja.

Treenikaverit ovat kuin perhe ja salilla voi olla oma itsensä. Sellaista Tikka ei ole kokenut muualla.

"Muurit ovat karisseet, on tullut itseluottamusta ja uskallusta mennä uusiin tilanteisiin", hän sanoo.

Kaveripiiri kasvaa jatkuvasti leireillä ja kisamatkoilla. Kun taistelupari lähtee kisoissa tatamilta, he halaavat ja juttelevat matsista.

"Laji yhdistää. Jokainen kunnioittaa toista siksi, että tämä harrastaa lajia. Se on vähän kuin salaseura", Tikka naurahtaa.