Kaikkien mankeloitsijoiden ylipapitar Katriina Pietilä-Juntura nousi taannoin riemastuttavalla mankelointiharrastuksellaan koko valtakunnan julkisuuteen. Kodin Kuvalehden jutussa Katriina kertoi tästä rakkaasta kotityöstään.
Meitä todellisen työn tekijöitä – eli silittäjiä, tuollainen kuuluisuus tietysti ketuttaa. Mikäs siinä on mankeliin raasuja työntää, mutta teepä kaikki silittämällä. Siinäpä vasta työ.
Oma silittämiseni lähti liikkeelle kuopuksen atooppisesta ihottumasta. Silloin aloin silittää lasten kaikki vaatteet potkuhousuista sukkiin. Siitä lähti sitten sokka irti. Sen koommin olen silittänyt lähes kaiken. Sälekaihtimia ja mattoja en ole silittänyt, mutta katsellut niitäkin kyllä sillä silmällä.
Nyt kun lapset ovat lähteneet omiin huushoilleihinsa, silitettävää ei enää riitä tarpeeksi.
Silitys on maailman parasta terapiaa. Silitän ja kuuntelen Kadonneen levyn metsästystä, Musiikkia lepopäivän ratoksi tai Puhelinlankoja. Silitys ja merisää vastaa jo meditatiivista sessiota.
Viiden T-paidan pino on maksimissaan sentin korkuinen ja kuidut nöyrtyvät kuuman höyryn alla.
Varsinkin nyt kesällä suomalaisten kädentaidot, käsillä tekeminen ja huumori näkyy pitkin maakuntia. Pohjanmaalla aiv-rehupaalit olivat somasti Suomen lipun väreissä sinivalkoisina ja tekivät pellolla jättimäisen siniristilipun ohikulkijoiden iloksi.
Klapipinoja millin tarkkuudella ladottuina näkyy monen talon pihalla. Ihmisten viitseliäisyys näkyy pitkin ja poikin maaseutua ja kaupunkimiljöötä.
Käsillä tekeminen on monelle arkityön vastapainoa. Jos työ on istumista näyttöpäätteen ja työtuolin välissä, lomalla ja vapaa-ajalla moni kaipaa konkreettista näkyvää tulosta. Kyse on nuorten työllistymisen kannalta myös ammattien arvostuksesta.
Suomessa tarvitaan edelleenkin sähkömiehiä, puuseppiä, talonrakentajia, kokkeja, kampaajia. Kokit ovat nyt supertähtiä. Seuraavaksi tähtiammatiksi voisi Huvilan ja Huussin innoittamana veikata kirvesmiehiä.
Toissaviikolla oli Torniossa Oikea Moottoritapahtuma. Siellä hyrräsivät miesten koneet ja vehkeet aina viime vuosisadan alkupuolelta. Seuraavaksi kesäksi odottelemme Katriinan kanssa kutsua silittäjien ja manklaajien piirimestaruuskisoihin.
Olisikin kiva koittaa minkä painoinen oli sadan vuoden takainen silitysrauta ja pystyisikö sillä mitään tekemään. Haaparuottin puolelta vanhojen kerrostalojen kellareista löytyy vielä mankelihuoneita, joissa on viisimetrisiä lentokenttien kiitoratoja muistuttavia mankeleita.
Silittämisiin,