Mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Mika Kojonkoski on myös Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkikomitean puheenjohtaja. Mäkikomitea käsittelee muun työn ohessa sääntöasioita, jotka se saa FIS:n kehitys- ja varustekomitean valmistelemina.
Mäkikomiteassa ja lajipiireissä ymmärretään hyvin mäkihypyn välinesääntöjen ja sääntöjen valvonnan merkitys.
– FIS:n tavoite on rakentaa selkeät ja yksinkertaiset varustesäännöt, joita kyetään myös valvomaan. Jokainen maajoukkue yrittää sitten kehitellä sääntöjen puitteissa etua itselleen. Siihen laitettava resurssi on paljon kontrolliresurssia suurempi, Kojonkoski tiivistää hankalan asetelman.
Mäkihypyn kuusi johtavaa maata vie yli 90 prosenttia maailmancupin pisteistä. Se ei ole lajille eduksi, joten säännöillä pyritään takaamaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet.
Sääntökysymys on kuitenkin osoittautunut huomattavan vaikeaksi ratkaista.
– Mitä enemmän sääntöjä, sitä vahvemmilla resursseiltaan vahvimmat maat ovat. Ne pystyvät henkilökunnallaan ikään kuin minimoimaan sääntöjen vaikutusta. Ne pystyvät osaamisellaan ja henkilökunnallaan mukautumaan ja löytämään uusia vaikuttavia ratkaisuja, Kojonkoski selvittää.
Sääntömuutoksista seuraa sama ilmiö. Suuret sopeutuvat muita nopeammin.
– Meillä on FIS:ssä halu tehdä pelistä selkeä ja reilu, mutta samalla jokainen valmentaja ja valmennusjohtaja haluaa menestystä, Kojonkoski jatkaa.
– Haaste on siinä, miten pitkälle lajin yhteinen etu kantaa.
Isot maat pystyvät resursseillaan haastamaan tavallaan myös FIS:n.
– Hyppääjällä voi olla jokaisella hyppykierroksella uusi puku, jossa on toistakymmentä palaa. Niistä jokainen voidaan vaihtaa 15 minuutissa, Kojonkoski selittää valvontahaastetta.