Maahanmuuttovirastossa (Migri) myös maatietopalvelun työntekijöitä vaivaa kiire. Tutkija Peter Sandelin kertoo STT:lle, että lisätutkijoille on kova tarve, koska kyselyjonot kasvavat.
- Meille tulee esimerkiksi yksittäisiin turvapaikkahakemuksiin liittyviä kysymyksiä. Kun vastausta ei ehditä antaa viikkoihin tai kuukausiin, prosessi pitenee, Sandelin kuvailee.
Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina nimettömien Migrin virkamiesten kertoneen kiireestä, jonka liian kovat tulostavoitteet ovat aiheuttaneet. Haastateltujen mukaan kiire vaarantaa hakijoiden oikeusturvan, kun esimerkiksi puhuttelujen laatu kärsii. Lisäksi he sanoivat kokevansa painetta tehdä kielteisiä päätöksiä.
Sandelinin mukaan maatietoraportteja tekevien tutkijoiden keskuudessa poliittista painetta ei ole.
- Ei todellakaan. Kukaan ei ole tullut työhuoneeseen neuvomaan, miten pitäisi kirjoittaa.
Harvalla tutkijalla kenttäkokemusta
Migri ilmoitti toukokuussa kiristäneensä suojelun myöntämisen perusteita Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuleville hakijoille, koska "turvallisuustilanne on viime kuukausina hiljalleen parantunut kaikissa kolmessa maassa".
Julkisuudessa muuttunut linjaus sai osakseen tiukkaa arvostelua. HS:n haastattelemien Migrin virkamiesten mukaan linjaus ei perustunut lähtömaiden tilanteeseen tai viraston omiin raportteihin.
Lähtömaatietoa hyödynnetään turvapaikkapäätösten tekemisessä, ja katsaukset ja raportit ovat maatietopalvelun tutkijoiden kirjoittamia. Sandelinin alueita ovat Turkki ja Irak. Ne valikoituivat hänen pöydälleen siksi, että niistä aiemmin vastanneella kollegalla oli liian paljon töitä ja Sandelin oli tutkinut maita opinnoissaan.
Nykyään tutkijoiden erikoistumisalueet määräytyvät Sandelinin mukaan esimerkiksi kielitaidon tai aiemman tuntemuksen perusteella. Melko harvalla on kenttäkokemusta alueelta yksittäisiä tiedonhankintamatkoja lukuun ottamatta.
Paras mennä paikan päälle
Maatietopalvelun raportit ovat Migrin verkkosivuilla kaikkien nähtävillä. Niissä hyödynnetyt lähteet on merkitty selkeästi. Joukossa on muun muassa YK:n eri instituutioiden ja ihmisoikeusjärjestöjen raportteja sekä kansainvälisessä mediassa julkaistuja uutisia.
Sandelinin mukaan tutkijat käyttävät lähteinään esimerkiksi Yhdysvaltain ja Britannian maaraportteja, maksullisia tietokantoja sekä erilaisia järjestöjä, jotka seuraavat esimerkiksi vähemmistöjen turvallisuustilannetta eri maissa. Lisäksi tutkijoilla on kansainvälisiä akateemisia kontaktiverkostoja.
Myös Suomessa asuvien ulkomaalaisten yhteisöt ovat olleet tutkijoille avuksi. Aloite on usein tullut yhteisön puolelta, ja viime aikoina yhteistyö on ollut vähäisempää. Sandelin arvelee, että tutkijoiden kiivas työtahti vaikuttaa myös tähän.
Paikan päältä tietoa saadaan esimerkiksi suurlähetystöiltä ja järjestötoimijoilta. Yhteydet ovat kuitenkin katkonaisia.
- Vastauksia voi olla vaikeaa ja hidasta saada, koska paikallisillakin on kiire, Sandelin huomauttaa.
Jos lähteiden tiedoissa on ristiriitoja, tutkijat tuovat ne esille raporteissaan. Samalla arvioidaan eri lähteiden motiiveja.
Ajantasaisen tiedon saanti vahvistuisi Sandelinin mukaan tiedonhankintamatkoja lisäämällä. Niiden aikana on mahdollista myös luoda kontaktiverkostoja, ja kasvokkainen tapaaminen helpottaa yhteydenpitoa myöhemmin.