Lomailin kymmeniä kesiä Puglian Salenton alueella Italian kengänkoron kärjessä. Alueen matkailun perusta on loma-asuntojen vuokraaminen. Hotelleja ja massamatkailua siellä harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ei ole.
Luonnosuojelualueen osin rajaama Salento on mykistävän rantavyöhykkeen ja puhtaan meren, pinjalehtojen ja oliivipuiden rauhallinen ja edullinen saareke. Rakentamamaton aarre. On edelleenkin, vaikka muutamassa vuodessa kaikki saivat tiedon paratiisimaisemasta.
Eräs syypää oli ohjaaja Ferzan Ozpetek , joka kuvasi rannoilla homomiesten lomailusta kertovan elokuvan Mine Vaganti . Hemmetin hienon elokuvan näki homoyleisön lisäksi koko joukko muitakin. Ja kaikki innostuivat Puglian maisemista. Mitä? Onko Italiassa tätä maisemaa!
Rauhan rannikko täyttyi ihmisistä. Kaikki kiinnostuivat Salentosta.
Voin kertoa, että homo- ja muu yhteisö tulivat keskenään erinomaisesti toimeen! Aurinko on kaikille yhteinen. Kaikki siellä istuivat tai makoilivat sulassa sovussa. Mistään riippumatta. Ja pahemmin paheksumatta.
Merta, rantaa ja sopuisaa rinnakkaiseloa. Paitsi, että opiskelijat suuntautumisesta riippumatta päättivät aloittaa telttailun. Olihan lähes afrikkalainen tuima sää siihen sopiva. Se ei kuitenkaan sopinut muille matkailijoille: Ei kaikkialla voi telttailla. No, turismilla on ilmiönsä.
Miksi kerron tämän? Siksi että matkailu on äärettömän suhdanneherkkä ala. Sekä hyvässä että pahassa.
Homomatkailusta tuli ällistyksen jälkeen muoti Pugliassa Otzpetekin elokuvan takia. Kaiketi se on jo ohi. Mutta ei muu matkailu, otaksuisin.
Joulu koputtaa jossakin, ja Lapin matkailussa on rahastuksen aika.
En voi olla tekemättä rinnastuksia. Pugliassa rahastetaan kesällä ja täällä talvella. Puglia ei tähdännyt hotelleihin vaan asunnonvuokraukseen. Kummassakin ääripäässä joka tapauksessa matkailuun.
Homohommelit eivät Salenton mainetta juurikaan häirinneet, mutta ne iskivät siihen leiman kuten joulupukki Lappiin. Kaiken yllä matkailussa leijuu valtava haavoittuvuus. Pienikin tekijä riittää muuttamaan muotialueen toissijaiseksi kohteeksi.
Lapin matkailun hybris on ennennäkemätön. Ei se sitä ikuisesti tule olemaan. Mikä on nyt muotia ja aktiivia, ei syystä tai toisesta tulevaisuudessa ole.
Rovaniemi nojaa yksinomaan eksotiikkaan ja mainittuun joulupukkiin. Mutta jospa Rovaniemi olisikin kulttuurikohde ulkomaalaisille?
Istuin aasialaisten keskellä Lapin kamariorkesterin taannoisessa konsertissa. Uskallus ei riittänyt kysyä, tulivatko he juuri älyttömän hienon konsertin takia. Jos niin olisi ollut, niin sitä parempi! Koska täällä on maailmanluokan orkesteri!
Voiko kulttuuri olla motivoiva tekijä matkailussa? Sukupuolinen suuntautuneisuus on sitä ollut jo iän kaiken. Voisivatko kulttuurin toimijat heittää yhteiseen hattuun muutakin kuin joulupukin?
Sodankylän filmijuhlat alkoivat nollasta. Voisiko kuvitella orkesterin, teatterin ja elokuvien yhteistä talvista projektia, joka toisi kulttuurin puhalluksen matkailuun joulupukin ohi ja ohella?
Joskus se varmaankin syntyykin. Hienoutta ja kykyä ja ammattitaitoa tällä paikkakunnalla löytyy.
Kirjoittaja palasi Rovaniemelle vuosikymmenten jälkeen ja katselee vanhaa kotikaupunkiaan uusin silmin.